Astraterra: Villi länsi

Tämä on Astraterra-seikkailujen sarja, joka perustuu enimmäkseen kotimaisiin elokuviin vuosilta 1934-1958. Katson, että suomalaisen elokuvan kulta-aika alkoi elokuvasta Siltalan pehtoori (1934) ja päättyi elokuvaan Kulkurin masurkka (1958). Kaikki näiden elokuvien maailmassa oli hyvin moraalista, kliseistä, opettavaista, kirjakielellä puhuttua ja ihanan viatonta. Sankarit ovat urheita, rehellisiä ja hyveellisiä, sankarittaret kauniita ja siveitä. Pahuus saa lopuksi aina palkkansa. Pidän kovasti näistä elokuvista ja olen katsonut ne lähes kaikki. Vuosina 1960-1962 tehdyt Komisario Palmu -elokuvat voi vielä laskea mukaan, mutta niitä ei käytetä tässä kampanjassa.

Tämä seikkailukampanja perustuu vanhoihin kotimaisiin elokuviin, varsinkin rautatie-, rillumarei-, kartanoromantiikka- ja lännenelokuviin - kyllä, niitäkin tehtiin kotimaisen elokuvan kultakaudella!

Osa I: Lentävä Louhilisko


Onko Maldoniin mänijöitä? Juna mänj justiinsa! Lentävä Louhilisko on vanhoihin kotimaisiin rautatie-elokuviin perustuva seikkailu/kampanja. Lentävä Kalakukko (1953), Muhoksen Mimmi (1952), Rovaniemen markkinoilla (1951), Hei, rillumarei! (1954) jne. (Ratavartijan kaunis Inkeri (1950) on vielä minulta näkemättä.)

Vaikutteita tulee toki muualtakin.

Mm. VR:n Pendolinot ja pääkaupunkiseudun paikallisjunaliikenne, Juhani Aho: Rautatie, Alistair McLean: Särkyneen sydämen sola (1974) (tästä tehty elokuva on vielä näkemättä), Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus (1934), Kassandran silta (1976), Kenraali (1926, Buster Keaton), ... (Huuliharppukostaja (1968)? Junanryöstäjät (1973)? High Noon ("Sheriffi") (1952)? Snowpiercer? :)

Lentävä Louhilisko on höyryjuna, joka liikennöi aina Maldonin Arkadian asemalta (jossa on mm. Titanian ja Maldonin välinen kaukoportti) koko kaupungin läpi Malorin syrjäseuduille asti.

Mutta Malorin vuoristoon asti rautatie ei vielä yllä. Sitä ollaan parhaillaan jatkamassa. Tulevat kaivokset ja malmikuljetukset tarvitsevat paljon raskaita kuljetuksia joihin höyryjuna on paras väline.

Lentävä Louhilisko kuljettaa työmiehiä, insinöörejä, tutkimusmatkailijoita, seikkailijoita - ja kaikenlaista sekalaista väkeä - tälle valtavalle työmaalle.

(Kuvan vaunukaavio on vielä pahasti keskeneräinen. Ja vaunuja tulee ehkä enemmän jne.)

Junasta löytyvät sankarit (pelaajahahmot), Maldonin Mimmi, se köyhä jarrumies, kullankaivajat, lupsakka savolainen* haitaria soittava konduktööri, ne pakolliset konnat (tietysti!), romanipariskunta**, salaperäinen junaetsivä (kukaan ei tiedä kuka matkustajista hän on) ja paljon tavallisia matkustajia.

Junamatkaan mennee muutama seikkailu ja sen jälkeen kampanja voi jatkua tutkimus- ja tiedustelumatkoina rautatietä varten.

*Ketkäs on Astraterran savolaisia? Tenkut?
**Ketkäs sitten on Astraterran romaneja?

Heikki Narraaja (Facebook) Tenkut ovat romani-karavaanareita. Ja lupsakka hanuristi on manseri, jonka voimat tuovat tunnelmaa. Haitari voi myös olla Mekaanikon rakentama. Voihan sekin olla Tenkku.

Elokuvien hahmojen nimiä

Näitä voi soveltaa Astraterraan.

  • Aleksi, romanimies
  • Hannes Ropponen, Rovaniemen Hanski
  • Ilmari Perttula, veturinkuljettaja
  • Jaakko Mettinen, köyhä jarrumies
  • Julle Iloinen, puhelias (karjalainen)
  • Kemijärven Hulda
  • Läski-Leevi (Leevi Lindroos), trokari
  • Matti Korhonen, veturin lämmittäjä
  • muurari-Martsu
  • Pretty-Molly
  • Räikkönen, komisario
  • Töikän Taimi
  • Ville Kettunen, pukuvuokraamon johtaja
  • Dagny Kehvelin
  • Roope Kormu, geologi
  • hitsari-Heikki
  • Inkeri Junkkari, ratavartijan kaunis Inkeri
  • Jenni, romaninainen
  • Kaunis Sylvi
  • Kulaus-Ramperi
  • Mari Lukkari
  • Mimmi Lötjönen, Muhoksen Mimmi
  • Pekka Lukkari, rautatieläinen
  • rappari-Ranssu
  • Samuli Saastamoinen, konduktööri / rautatie-etsivä ("Moinen saasta", kuten Esa Pakarisen konduktöörihahmo häntä nimitteli - tai siis konduktööri itse oli junaetsivä Saastamoinen ja nimitelty hahmo oli häntä esittävä roisto. HUPS NYT SPOILASIN TEILLE Lentävä kalakukko -elokuvan ihan kokonaan! :D)
  • Valde Manner, asioitsija
  • Virta, etsivä
  • Dolores Ramones, tanssijatar
  • Ilkka Junkkari, ratavartija
  • insinööri-Immu
  • Jonni Kehvelin
  • Kello-Kalle
  • Laihanen, junailija
  • Martta Lukkari
  • mustalais-Jenny
  • pikku-Aleksi
  • Severi Suhonen
  • Vilho Aadolf Napoleon Rötkö, "Viski-Ville"
  • Vuotuan Ville

Tunnelmamusiikkia

Osa II: Villi Pohjola

Lippukiven kylä

Juna on saapunut kauas Maldonin vuoriston lähelle, jonne rautatietä ollaan jatkamassa. Matkaa nykyiseltä päätepysäkiltä vuorillekin on vielä yli 100 kilometriä, ja siinä välissä on ainakin kolme pikkukaupunkia ja useita pienempiä kyliä. Yksi niistä on Lippukiven kylä.

Kylä on siis tulevan rautatien varrella. Rautatie tullee itse asiassa kulkemaan aivan kylän keskeltä, paikasta jossa on pitkä mutta kapea kaistale kestävää maaperää. Toisella puolella kylää on iso suo ja toisella puolella suuri joenmutka kulkee kylän läheltä. Muuta hyvää reittiä ei siis ole; sillan rakentaminen on liian kallista ja suolle ei voida rakentaa. Kylän pellot ja heinäniityt ovat enimmäkseen joen varsilla.

Vaikutteita

Inspiraatiota myös Lucky Luke- ja Blueberry-sarjakuvista, elokuvista Once Upon a Time in the West ja kaikki muut Sergio Leonen westernit, My Name is Trinity (Bud Spencer ja Terence Hill), The Quick and the Dead, High Noon, Rio Bravo ja My Name is Nobody jne. Koska pelin pitää sopia nuoremmillekin, jätetään westerneille tyypilliset väkivaltaisuudet, hirttämiset, liiat juopottelut ja ilotalot pois.

Kliseitä

Käytetään kaikkia lännenelokuvien kliseitä. Goroliskoilla ratsastavat cowboyt ja -girlit. Haudankaivaja. Hämärälän hitain pasauttimen vetäjä. Joutomaiden nopein pasauttimen vetäjä. Balladi kaiken turhuudesta. Salaperäinen (aivan Esa Pakarisen näköinen) Harmonikkakostaja saapuu kylään. Junaryöstö. Kaksintaistelu keskipäivän hetkellä pasauttimilla. Kapakan huonomaineiset naiset (eri lajeja). Kapakkalaulajatar. Kapakkatappelu. Kilisevät kannukset (tai ketjupaita). Lahjottu sheriffi. Pankkiryöstö. Rosvokopla. Pelokkaat kyläläiset eivät uskalla auttaa sankareita. Petollisen pasautinvetäjän salainen rannejousi. Ratsastus kohti auringonlaskua. Sankaria syytetään aiheettomasti murhasta / hänet on lavastettu murhaajaksi.

Osa III: Se on sellainen seutu ja sellainen maa

Inspiraatiota mm. elokuvista: The Gold Rush (1925), Rovaniemen markkinoilla (1951), Valkoinen Peura (1952), Villi Pohjola (1955), Villin Pohjolan kulta (1963), Villin Pohjolan salattu laakso (1963), Kivikasvot pienoismusikaali: Kultahippu (1980), Kummeli kultakuume (1997), Lapin kullan kimallus (1999), Sisu (2023); sekä Anita Patalan kullankaivajia käsittelevät kirjat, Suomen Lappi, Lumikenttien kutsu (TV-sarja ja kotimainen iskelmä), Niilo Raumala, Heikki Kokko, Yrjö Karhu-Korhonen, Pellervo Kankainen ja muut kullankaivajat, joista jopa itsekin tunsin joitakin (kyllä, olen niin vanha!).

Sankarit on lähetetty tiedustelemaan rautatielle käyttökelpoisia reittejä ja mahdollista kaukoporttia Maldonin siirtokuntiin asti. Vuoristoisen seudun ilmasto muistuttaa Suomen Lappia.

Osa IV: Suuri seikkailu

Neljäs osa pelikampanjaa. Pahikset on kukistettu, on aika kevyemmälle kisailulle. Inspiraatiota kotimaisista Tosi-TV -kilpailusarjoista kuten Suuri seikkailu, Selviytyjät, Erikoisjoukot jne.


Takaisin Astraterra-sivulle