Varokaa katkeria työttömiä!

20.5.2017

Viime aikoina työttömät ovat yhä äänekkäämmin kiljuneet netissä sitä uhkaa, että heidät pistettäisiin töihin. Kotona kattoon räkiminen on nimittäin niiden mielestä paljon kivempaa ja se, että rahat voi nostaa taikaseinästä nostamatta sormeakaan vastineeksi. Hallituksen uusi työelämäkokeilu-ehdotus avaisi lukemattomia uusia työpaikkoja työttömille. Tämä on useimpien työttömien pahin pelko, että saattaisikin joutua töihin! Siksi työttömät ovat aloittaneet netissä kampanjan, jossa kehotetaan sabotaashiin, mikäli joutuu tekemään töitä ilmaisen rahan vastineeksi.

Eräs työtön kertoo netissä, että esimerkiksi tavallisessa PK-yrityksessä yksi ihminen saa niin paljon pahaa aikaan viidessä minuutissa, ettei sitä mikään vakuutus täysin korvaa. "Serveristä sähköt irti ja kahvit päälle - oho, liukastuin. Vesihana jäi auki vessassa - kas, vesivahinko." Hän kehoittaa myös turmelemaan työilmapiiriä mm. siten, että työhön joutunut työtön alkaa herroitella kaikkia muita, ja muistuttaa että hän toki voi tehdä annetut työtehtävät, jottei vakituisessa työpaikassa oleva vain joudu vaivautumaan. Työttömän mukaan työpaikan ilmapiirin voi kokonaan pilata yksikin vastahankaisesti työhön joutunut työtön. Hän vihjaa myös CIA:n kirjoittamasta oppaasta, jossa neuvotaan kaikki sabotaashin keinot joita työpaikkaan soluttautunut agentti voi käyttää. Toinen työtön sanoo, että "työkokeiluun joutuneella on suorastaan velvollisuus haitata orjia käyttävän yrityksen toimintaa juuri kuvaamillasi keinoilla".

Hain tuon mainitun oppaan käsiini ja kuvailen tässä monenlaisia menetelmiä, joita työttömät alkavat kohta soveltaa käytäntöön. Työpaikoilla kannattaa varautua näihin asioihin jo hyvissä ajoin, jotta töihin joutuneet työttömät saadaan kuriin ja nuhteeseen. Vähintään ainakin sabotaashi saadaan torjuttua ja sitä yrittävät saadaan syytteeseen ja tuomituksi!

Varoituksia siitä, mitä työttömät saattavat tehdä joutuessaan töihin

Sprinklereiden laukaisemisella saa aikaan vesivahingon. Naputtele sprinkleri vasaralla tai pidä sen alla liekkiä. Pane WC-pönttöön paljon paperia, hiuksia ja muuta tukkeumia aiheuttavaa materiaalia. Tai kyllästä pesu- tai taulusieni tärkillä tai sokeriliemellä. Purista se palloksi, sido narulla ja anna kuivua. Huuhtele tämä pallo pytystä alas, niin se laajenee ja aiheuttaa viemärien tukkeutumisen.

Pane kolikko lampun kannan alle päivällä kun lamppu ei ole päällä. Kun valot laitetaan päälle, tämä polttaa sulakkeen. Jos sinulla on pääsy sulakekaappiin, käy vaihtamassa sulakkeiden tilallekin kolikko tai paksu metallilanka, jotta sähköjärjestelmään tulee isommat viat tai aiheutuu jopa tulipalo.

Tuki paperia, puunpaloja, hiusneuloja tai mitä tahansa mitä mahtuu rakennuksen kaikkien vartioimattomien ovien lukkoihin.

Teollisuudessa anna kaikkien työkalujen tylsyä äläkä huolla niitä. Tämä hidastaa tuotantoa ja aiheuttaa vaurioita. Jos käytät sahaa, jätä se säilytykseen niin että se on vääntyneenä. Jonkin ajan päästä saha rikkoutuu käytettäessä. Puhdista viila hakkaamalla sitä työpöydän reunaan, saat sen usein rikki. Katkaise poranterät tahallasi. Jätä koneet voitelematta. Laita voiteluaineisiin ja jäähdytysnesteisiin metallipölyä tai -lastuja, hienoa hiekkaa, murskattua lasia, kovasinkiven siruja ja mitä tahansa muita kovia, karkeita aineita. Poista tai puhkaise koneen jäähdytys- tai öljynsuodatin tai -siivilä.

Jos et pääse suoraan koneeseen käsiksi, laimenna varaston puolella öljyt millä tahansa nesteillä. Erityisen tehokkaita ovat suolahappo, vernissa, vesilasi tai pellavaöljy. Tai vaihda eri öljyt vääriin astioihin; monissa koneissa tarvitaan aivan tietynlaista öljyä. Pane voiteluaineisiin hiuksista tehtyä myttyjä, langanpätkiä, kuolleita hyönteisiä ja mitä tahansa joka tukkii ja hidastaa voitelujärjestelmää. Voit myös valuttaa öljyt lattialle puhkomalla kanisterit tai irrottamalla tulpat.

Vesijäähdytyksen saat tuhottua pudottamalla sen sekaan useita hyppysellisiä kovaa viljaa, kuten riisin- tai vehnänjyviä. Ne turpoavat ja tukkivat veden kiertoa. Sahanpurut tai hiukset sopivat tarkoitukseen myös. Ilmajäähdytyksen ilmanoton voit tukkia mullalla ja roskilla. Jos jossain on hihnavetoinen jäähdytys, leikkaa hihna puoliksi poikki. Se alkaa lipsua ja kone ylikuumenee.

Polttoainetankkiin voit laittaa sahanpurua tai riisin- tai vehnänjyviä. Nämä tukkivat moottorin polttoaineensyötön. Myös kumimurska on tehokasta, sitä saat vaikka kumilenkeistä tai lyijykynien päiden kumista. Tai kaada bensiinitankkiin sokeria, hunajaa tai melassia. Noin 40 litraa polttoainetta voi pilata noin 75-100 grammalla sokeria. Sokeri palaa moottorissa ja tukkii sen täysin; korjaus ja puhdistus on suuri työ. Tankkiin voit lisätä myös hiekkaa, lasimurskaa, metallipölyä tai hohkakivipölyä. Bensan voit laimentaa käyttökelvottomaksi vedellä, virtsalla, viinillä tai millä tahansa palamattomalla nesteellä. Noin puoli litraa nestettä pilaa 80 litraa polttoainetta. Suolavesi on erityisen tehokasta: se vaurioittaa moottoria pysyvästi. Dieseltankkiin voit laittaa huonosti palavaa öljyä, kuten rypsiöljyä, sekaan.

Jos pääset moottoriin käsiksi, tee reikä polttoaineletkuun ja tuki reikä vahalla. Myöhemmin vaha sulaa ja polttoainetta alkaa valua ulos. Jos letku kulkee pakoputken tai muun kuuman paikan yli, moottori syttyy palamaan.

Polttoainevarastossa olevat höyryt syttyvät palamaan jos jätät sinne palavan kynttilän. Höyryä pitää kuitenkin kehittyä aika paljon. Pistä kanisteriin tai tynnyriin reikä, jotta polttoainetta valuu hiljalleen ulos. Tarkista, että kaikki ikkunat ja reiät on tukittu ja että tila on mahdollisimman ilmatiivis.

Sähkömoottorin voi rikkoa helpoimmin ylikuormittamalla. Lika, pöly ja kosteus ovat myös tehokkaita elektroniikkoja sabotoidessa. Levitä moskaa johtojen kytkentäpisteisiin ja eristeisiin ja kastele elektroniikkaa niin saat aikaan oikosulkuja ja vikoja. Naarmuta "vahingoissa" johtojen kuoria, löysennä kytkentöjen ja sokeripalojen ruuveja, tee viallisia kytkentöjä ja kytke johtoja väärin, jotta energiaa menee hukkaan ja laitteen teho ja toiminta heikkenevät.

Turbiineissa on yleensä raskas kuori ja niihin ei pääse helposti käsiksi. Jos pääset kiinnittämään vesiturbiinin kantta, jätä se "vahingoissa" löysälle jotta se aukeaa ja vesi tulvii voimalaan. Höyryturbiinissa sama aiheuttaa vuodon ja alentaa tehoa. Jos pääset höyry- tai vesiturbiinin tuloputkeen käsiksi, jätä sinne metalliromua joka syöksyy turbiiniin kun se käynnistetään. Järjestä turbiinin voiteluputkeen vuoto, mielellään kuumaan paikkaan jotta se aiheuttaa tulipalon.

(Jätän pois sulatto- ja kaivoskohteiden sabotaashiohjeet, koska niihin työttömiä tuskin otetaan töihin. Lisäksi höyrykoneiden ja muutamien muiden kohteiden ohjeet ovat jo vanhentuneet.)

Maatilalla kastele vilja-, hedelmä- ja kasvisvarastot vedellä niin ne pilaantuvat. Jos pääset korjuutöihin, tee jokaiseen hedelmään kolhu. Maatilan koneet ja laitteet voit sabotoida ym. ohjeilla. Lannoitteet ja torjunta-aineet voi päästää valumaan hukkaan tai tuhota laimentamalla tai sopivilla kemiallisilla menetelmillä. Jos pystyt sekoittamaan lannoitteeseen runsaasti suolaa, se tappaa kasvit.

(Junalippujen sabotaashiohjeet ovat kirjassa vanhentuneet. Nykyaikaisia lipunmyyntijärjestelmiä on vaikea sabotoida. Lisäksi työttömiä tuskin otetaan rata- ja junatöihin.)

Teiden sabotointi on hyvin hidasta ja vaikeaa, joten se kannattaa unohtaa. Tietöissä voit keskittyä ajoneuvojen, koneiden, laitteiden, poltto- ja voiteluaineiden sekä työkalujen sabotointiin ja tietysti työilmapiirin pilaamiseen. Jos sinun annetaan ajaa autoa, aja sillä kolari, mielellään törmäten vielä toisiin autoihin jotta rahallinen vahinko on mahdollisimman suuri ja vakuutusmaksut nousevat.

Pane naula tulitikkuaskiin ja pane aski pystysuoraan pysäköidyn auton takarenkaan eteen. Kun auto lähtee liikkeelle, naula puhkaisee renkaan. (Auton renkaissa ei ole nykyisin sisäkumia ja muutenkin ko. osion sabotaashiohje oli vanhentunut, jätin sen pois.)

(Jätän laivakuljetusten sabotoinnin pois. Työttömiä tuskin otetaan näihin töihin.)

Jos pääset ahtaajaksi (epätodennäköistä kun kyseessä on työtön), ole aina varomaton lastin käsittelyssä ja vaurioita lastia. Pane särkyvä lasti painavan lastin alle. Jätä luukut auki tai järjestä lastitilaan sopivia reikiä, jotta sade pääsee sisään. Nämä ohjeet pätevät muuhunkin rahdin, postin, matkatavaran ja lastin käsittelyyn. Jos jaat mainoksia tai postia, kanna se perille mutta kastuneena.

(Ohjeet puhelinliikenteen, sähkeiden, postin ja radion sabotaashiin olivat vanhentuneet.)

Vaadi että kaikki päätökset tulee tehdä oikeiden kanavien kautta pitkän kaavan mukaisesti. Kokouksissa pidä paljon ja pitkiä puheenvuoroja, tuhlaa aikaa. Esittele "pointtisi" pitkien lainausten ja tarinoiden höystämänä. Muista aina välillä ylistää hallitusta. Ehdota joka asiaa varten perustettavaksi komitea, joissa jokaisessa pitää olla vähintään viisi jäsentä. Tuo esiin asiaan liittymättömiä juttuja niin usein kuin voit. Riitele pienimmistäkin asioiden sanamuodoista. Ota esiin jo päätettyjä asioita ja yritä saada ne uudelleen käsittelyyn. Jahkaile joka asiassa ja vaadi aina "varovaisuutta" ja "huolellista harkintaa". Jos joku päätös aiotaan tehdä, huolestu äkkiä siitä, onko tällä kokouksella oikeutta päättää sellaista.

Vaadi esimieheltä määräykset kirjallisena. Käsitä määräykset väärin. Kysy loputtomasti kysymyksiä ja takerru pikkutarkasti jokaiseen yksityiskohtaan. Tee kaikkesi, jotta saat hidastettua toimituksia. Älä tilaa uusia raaka-aineita tai materiaaleja ennen kuin entiset ovat lähes loppuneet. Pienikin viivästys pysäyttää silloin koko tuotannon tai toiminnan.

Tilaa mahdollisimman kalliit materiaalit joita on vaikea saada. Jos tähän ei suostuta, ala väitellä asiasta. Väitä, että huonot materiaalit tai raaka-aineet aiheuttavat huonon lopputuloksen.

Jos jaat työvuoroja, jaa ensin pätevimmille merkityksettömät ja helpoimmat työt. Jaa kaikki vaativat työt huonoimmille työntekijöille ja kehnoimpiin työpisteisiin. Vaadi merkityksettömissä töissä täydellinen suoritus. Vaadi työn tekemistä uudelleen alusta jos siinä on pienikin vika. Hyväksy kaikki vialliset tuotteet, jos niiden vika ei näy heti päälle. Lähetä kokoonpanoon tarkoitetut osat väärään paikkaan.

Jos koulutat uusia työntekijöitä, anna epätäydellisiä tai harhaanjohtavia ohjeita. Ole mukava kaikkein surkeimmille työntekijöille, anna heille ylennys. Tee epäoikeudenmukaisia valituksia parhaiden työntekijöiden töistä ja rankaise heitä. Vaadi aina kokouksia pidettäväksi varsinkin kun on erityisen kiire.

Aiheuta niin paljon lisää paperitöitä kuin voit. Vaadi, että kolmen ihmisen pitää hyväksyä asiakirjat siinä missä yksikin riittäisi. Noudata kaikkia säädöksiä ja ohjeita pilkuntarkasti.

Tee tilauksien määriin virheitä. Sekoita samankaltaiset nimet keskenään. Laita "vahingoissa" väärä osoite tietoihin. Arkistoi tärkeät paperit vääriin paikkoihin. Säilytä postia jossain ja jaa ne kaikki sitten perjantaina. Levitä uhkaavia huhuja.

Jos olet pelkkä työläinen (kuten useimmat työttömät tulevat olemaan), työskentele hitaasti. Mieti keinoja, joilla saat työhösi paljon ylimääräisiä, turhia liikkeitä. Esimerkiksi käytä kevyttä vasaraa raskaan sijasta, käytä kevyttä työkalua raskaaseen työhön, tee työ mahdollisimman pikkutarkasti ja hitaasti.

Kehitä työhösi niin paljon keskeytyksiä kuin voit. Käytä tuntikausia siihen, että esim. haet paperia varastosta ja lisäät sitä kirjoittimeen. Käy vessassa vähän väliä. Unohda työvälineitä ympäri taloa ja etsi niitä sitten pitkän aikaa. Jos luet ohjeita vieraalla kielellä, voit ymmärtää ne niin väärin kuin haluat. Sinähän et osaa ko. kieltä niin hyvin, vaikka osaisitkin. Teeskentele, että ohjeet ovat vaikeita ymmärtää, ja kysy monta kertaa jokaista asiaa. Teeskentele, että olet innokas ja kyselet siksi paljon koko ajan. Kysy tarpeettomia kysymyksiä.

Tee työsi huonosti ja syytä huonoja työvälineitä, koneita tai laitteita. Valita, että näiden takia et pysty tekemään työtäsi. Jos osaat jonkin asian, älä opeta sitä uusille tai vähemmän taitaville työntekijöille.

Täytä lomakkeet ja SAP- yms. järjestelmän tiedot epäselvästi, tee virheitä ja jätä oleellisia tietoja pois.

Perusta ryhmä, joka esittää johdolle työntekijöiden ongelmat. Järjestä hankalia ohjeistuksia tilanteille, niin että vaaditaan mahdollisimman monen työntekijän läsnäoloa ja jatkuvia kokouksia. Keksi aina lisää ongelmia, myös kuviteltuja. Lähetä viranomaisille ja ammattiliittoihin nimettömiä kantelukirjeitä.

Sekoita vanhentuneet raaka-aineet tai materiaalit uusien tai tuoreiden kanssa. Jos sinulta kysytään jotain, vastaa pitkästi ja epäselvästi. Näyttele tyhmää. Ole niin ärsyttävä ja riidanhaluinen kuin voit olla ilman että joudut vaikeuksiin. Ymmärrä väärin kaikki ohjeet, säädökset ja turvallisuusasiat. Jos olet nainen, puhkea usein itkuun ja parkuun.

Tietokoneiden sabotaashi (ei CIA:n kirjassa): nämä ohjeet sopivat niille, jotka eivät ole asiantuntijoita. Avaa aina kaikki liitetiedostot ja käynnistä niissä olevat ohjelmat. Nehän voivat olla vaikka tärkeitä! Tee näennäisesti varmuuskopioita mutta unohda niistä aina tärkeät tiedostot pois. Älä koskaan asenna päivityksiä. Hukkaa "vahingoissa" tekemäsi kirjoitustyöt jotta joudut tekemään ne uudestaan. Laita työpöydälle valtavasti kuvakkeita ja härpäkkeitä. Laita mahdollisimman paljon automaattisesti käynnistyviä ohjelmia pyörimään jotta kone hidastuu entisestään. Mitä hitaampi kone on, sitä hitaammin voit tehdä työtä. Tee tulostaessa jokin "virhe" jotta tulostuu valtavat määrä turhaa roskaa. Kaada kahvisi tietokoneen sisään tai ainakin näppäimistölle. Älä kuitenkaan vaihdata uutta näppäimistöä jos kahvitetussa osa näppäimistä toimii. Käytä sen sijaan jotain työkaluohjelmaa jolla saat naputeltua puuttuvat kirjaimet. Tämä vie paljon aikaa ja sitähän haluat nimenomaan kuluttaa. Pistele aikasi kuluksi näppäimistön ja hiiren johtoihin neulalla. Ne lakkaavat toimimasta tai parhaassa tapauksessa saat oikosulun. Hiukan vanhemmissa koneissa koko emolevy tuhoutuu jos USB-porttiin pistettävään liittimeen on "unohtunut" pieni pala alumiinifoliota. Tämä "vahinko" voi olla peräisin esimerkiksi tupakka-askista. Lähetä "vahingoissa" sähköpostit vääriin osoitteisiin tai aivan liian monille. Lataile toisten työntekijöiden koneisiin pornovideoita jos sinulla on tilaisuus tehdä tämä huomaamatta. Piilota pornokansiot jonnekin alihakemistoihin ja anna niille viaton nimi, näin ne löytyvät vasta paljon myöhemmin.

Hyviä ehdotuksia työttömien kuriin saamiseksi

Työnantajien tulee tiedostaa kaikki ym. sabotaashimenetelmät. Sabotaashista on tietenkin tehtävä rikosilmoitus ja siitä on myös ilmoitettava TE-keskukseen jotta työtön saa heti pitkän karenssin siksi kunnes asia on selvitetty.

On ehdotettu lakiin lisäystä, että työvoimakokeiluun osallistuva työnantaja voisi ilmoittaa tyytymättömyytensä työttömän panokseen ja asenteeseen. Siitä työtön saisi karenssia ja muita sanktioita. Mikäli työnantaja ei kelpuuta työtöntä jatkamaan työvoimakokeilua, tästä seuraisi tietenkin myös siirto huonompaan työpaikkaan.

Työvoimakokeilua ei saisi kuitenkaan koskaan katkaista, vaan se pitäisi aina jatkaa loppuun asti (6 tai 12 kk), aina astetta ikävämmissä töissä. Vaikeita tapauksia varten pitäisi olla valtion ylläpitämiä metsä- yms. leirejä syrjäseuduilla.


Copyright © Oikeat Mielipiteet™ 2017 Niilo Paasivirta