Turku on Suomen Turku!

17.10.2003

Todistin jo oikeassa mielipiteessäni "Turkulaiset päättäjät ovat mielipuolia!", että Turkulaiset (huom. Turkulainen kirjoitetaan normaaleista säännöistä poiketen isolla alkukirjaimella) päättäjät ovat mielipuolia, mutta nyt kun olen pakotettu käymään tässä kaupunkien pohjasakassa, voin todeta, että kaupunkilaiset itsekin ovat hengen ja ruumiin jätteitä.

Ensinnäkin Turkulaiset autoilijat. Enpä ole ennen nähnyt autoilijoita, jotka kaahaavat ja tunkeilevat täysin ajotaitojensa ylitse käyvällä tavalla. Nythän on tietysti niin, että jos ajotaito on erinomainen, kuten minulla, on toki oikeutettu tahi suorastaan velvoitettu sujuvan liikenteen nimissä joustaviin kaistanvaihtoihin ja ajolinjoihin, joilla matkanteko sujuu juohevasti. Mutta jos se ajotaito on niin puutteellinen, kuin Turkulaisilla, ei todellakaan kannata kaahata ylinopeutta ja kiilailla muita!

Kävin uteliaisuudesta myöskin tavallisen rahvaan parissa paikallisessa kauppakeskuksessa. Ja enpä ole koskaan nähnyt niin kummallisia mutaatioita kuin Turkulaiset ovat. Lähes jokaisen olemuksessa oli jotain omituista; olivat ne sitten kierot silmät, neliskanttinen pään muoto, ulkonevat, harvat hampaat, hörökorvat tai muuten sisäsiittoisan näköinen ulkomuoto. Lisäksi suuri osa rahvaasta pukeutuu tuulipukuihin tai jotenkin muuten uskomattoman mauttomasti.

Ihmisten motoriikassa on myös jotain kummallista. Turkulaiset huojuvat ja heiluvat kuin maitohampaat, tai kävelevät uskomattoman hitaasti, tai vaihtelevat kävelysuuntaansa sattumanvaraisesti ilman järkevää syytä. Samat tasapainon, suuntavaiston ja koordinaation ongelmat ilmeisesti vielä kertautuvat Turkulaisessa liikenteessä.

Turkulaisten puhetta en ole onneksi joutunut juurikaan kuuntelemaan. Sehän on tunnetusti vastenmielisin ja typerin murre, jota maastamme löytyy. Turun murre on kuin sanoiksi puettu kuva Turkulaisten rujosta ulkomuodosta.

Johtopäätökseni on, että Turkulaisten geeneissä on niin paljon vuosisatojen sisäsiittoisuudesta kasautuneita virheitä, että kelvollista yksilöä tuskin voi ko. kaupungin alueella enää syntyä. Armeliainta olisi steriloida tämä epäkelpo populaatio.


(Mr. Niilo Paasivirta)