Ratkaisu kaikkiin maailman tietoturvaongelmiin!

18.6.2007

Ajatelkaapa, että meillä olisi internet, jossa hakkerit eivät lainkaan riehuisi tietokoneviruksia levittämässä ja murtautumassa palvelimille (useimmiten turvattomiin linux-koneisiin). Tässä uudessa internetissä ei myöskään esiintyisi ns. DOS- eli Denial of Service -hyökkäyksiä, joita on tapahtunut hiljattain jo Suomessakin. Uudessa internetissä ei myöskään loukattaisi enää tekijänoikeuksia lainkaan. Laittomia elokuvia ja musiikkia ei enää kulkisi pitkin nettiä - joka toiminta sivumennen sanoen hidastaa nykyistä internettiä kaikkein eniten.

Meillä on jo teknologia ja keinot tämän uuden internetin luomiseen. Jokaiselle pikkuriikkisenkin tietoteknologiasta ymmärtävälle rehelliselle ihmiselle on ensinnäkin aivan täysin päivänselvää, että koko ajatuksen pohjana täytyy olla maailman ylivertaisesti kaikkein paras, suosituin ja edullisin käyttöjärjestelmä eli Microsoft Windows, ja että uudessa internetissä ei mitään muuta käyttöjärjestelmää voisi enää käyttää lainkaan. Ainoastaan Microsoft Windowsin täysin ylivertainen turvallisuus voi olla pohjana "Web 2.0":lle, kuten sitä voisimme esimerkiksi kutsua.

Microsoftin nykyistä käyttöjärjestelmää, Windows Vistaa, seuraavaan Microsoft Windowsin uuteen käyttöjärjestelmään voitaisiin vihdoinkin ottaa käyttöön Microsoftin jo ajat sitten ehdottama järjestelmä, jossa päästään kokonaan eroon vanhanaikaisesta "tiedosto" -ajattelusta. Tieto on paljon parempi säilöä tietokantapalvelimelle. Se helpottaa ja nopeuttaa tavattomasti kaiken tiedon käsittelyä. Tietokantapalvelimen pohjana on tietenkin oltava Microsoft SQL Serverin tähän tarkoitukseen suunniteltu uusi versio.

Mutta emme pysähdy edes tähän, vaan ajatelkaamme asia perinpohjaisesti loppuun asti. Kaikkein suurin osa tietoturvaongelmista on ilman muuta käyttäjien syytä (toiseksi tärkein tekijä ovat internetissä riehuvat linux-hakkerit). Käyttäjät asentelevat jos jonkinlaisia ohjelmia koneilleen, ohjelmia, joita Microsoft ei ole sertifioinut. Tästä seuraa ilman muuta valtavia ongelmia. Ns. open source -ohjelmat ja jossain määrin myös kaupalliset ohjelmistojen kustantajat ovat suorastaan raivohulluja Microsoftin vastustajia (joka johtuu heidän pohjattomasta kateudestaan Microsoftia kohtaan). Useimmiten viattomankin näköiset ohjelmat, jotka eivät ole Microsoftin sertifioimia, ovat tavalla tai toisella suunnattu Microsoftin käyttöjärjestelmiä ja Microsoftin sovelluksia vastaan. Tässä mielessä kaikkia ohjelmia, joita Microsoft ei ole hyväksynyt eli sertifioinut, voidaan kutsua haittaohjelmiksi.

Jokainen ajattelukykyinen ihminen voi tulla faktoista vain yhteen ainoaan johtopäätökseen, joka on, että tietokoneissa tulisi olla vain ja ainoastaan Microsoftin ohjelmia ja Microsoftin hyväksymiä ohjelmia. Lisäksi käyttäjillä ei tule olla oikeutta asentaa koneilleen ohjelmia ja tiedostoja lainkaan. Tämä on ainoa keino, jolla tietoturva ja tekijänoikeudet voidaan taata. Kaikkien käyttäjien kaikki tieto tulee siis säilyttää, ei heidän omissa tietokoneissaan, vaan keskitetyillä Microsoftin tietokantapalvelimilla! Periaatteessa Microsoft on jo tämän ajatuksen perusteet esittänyt, mutta ehkäpä heillä ei kuitenkaan ole rohkeasti viety ajatusta tähän lopulliseen johtopäätökseen asti.

Kun kaikissa "Microsoft Network 2":een kytketyissä tietokoneissa on Microsoft Windows Vistaa seuraava uusi käyttöjärjestelmä ja kun näihin tietokoneisiin ei mitenkään edes pysty asentamaan kuin Microsoftin hyväksymiä sovelluksia, jotka nekin ajetaan keskitetyiltä palvelimilta, ja kun kaikki käyttäjien tieto on kätevillä keskitetyillä Microsoftin tietokantapalvelimilla, ollaan vihdoin tilanteessa, jossa kaikki tietoturvaongelmat on lopullisesti ratkaistu. Ns. hakkerointi ei enää ole lainkaan mahdollista. Haittaohjelmia ei voi esiintyä lainkaan, koska ne eivät pysty mitenkään vaikuttamaan tietokoneisiin. Edes pahantahtoiset käyttäjät eivät pysty tarkoituksella aiheuttamaan minkäänlaista haittaa tälle uudelle netille.

Tämä ajatus on luonnollisesti Microsoftin täysin vapaasti käytettävissä, kunhan erittäin avokätisistä korvauksista ja rojalteista minulle päästään muhkeaan sopimukseen.

PS. nyt kannattaa tarkasti katsoa, ketkä alkavat vaahto suusta roiskuen vastustaa tätä ajatusta - sellainen henkilö on open source -hakkeri tai laittomien elokuvien ja musiikin latailija tai muu rikollinen.


(Mr. Niilo Paasivirta)