Korpelan "seitsemän kieltoa" ovat järjenvastaisia!

27.11.2001 (Päivitetty 4.4.2005)

Viime aikoina eräs pienen pieni marginaaliryhmä, eli sfnetin päällä istuva akateeminen sisäpiiri-evolutionistiklikki, on yhä äänekkäämmin alkanut paasata suu vaahdossa jonkun Korpelan tekemästä "seitsemästä kiellosta nyysseihin kirjoittajille".

Kävin itse katsomassa, mistä tuo pieni marginaaliryhmä nyt on niin järjettömästi riemastunut, ja onko touhussa minkäänlaista järjen hiventäkään. Huolellisesti asiaan tutustuttuani voin sanoa, että ei todellakaan ole. Koko "7 kieltoa" ovat täyttä roskaa, jolla ei nykymaailmassa ole enää mitään yhteyttä todellisuuteen. Reaalimaailman puolella moiset aatteet ja ismit on heitetty pois jo joskus 60-luvulla.

Nyt murskaan kaikki nuo 7 älyttömyyttä kohta kohdalta.

1. "Älä kysy, ennenkuin olet lukenut fakin." Tämä fakki, josta niin innokkaasti vaahdotaan, on täysin turha. FAQ:t ovat poikkeuksetta sisäpiiriläisten omia runoiluja, eikä niistä löydy minkäänlaista reaalimaailmaan liittyvää tietoa. Paljon paremmin tietoa saa, kun avaa Internet Explorerin ja etsii sillä tietoa verkosta. "Fakit" ovat sisäpiirien tarkoitushakuista propagandaa, jolla he pönkittävät omaa ylemmyttään.

2. "Älä lähetä mitään muuta kuin pelkkää tekstiä nyysseihin." kuuluu seuraava kohta. Tämä kohta osoittaakin sitten erinomaisen havainnollisesti sen, kuinka nuo akateemiset peelot ovat jämähtäneet täysin jumiin 60-luvulle. Reaalimaailmassa tietoverkot KEHITTYVÄT, eikä todellakaan ole minkäänlaista syytä jäädä nyhjäämään tekstin kanssa. Microsoftin uudet käyttöjärjestelmät ovat valovuosia edellä noiden homekorvien käsityskykyä. Niissä integroidaan liikkuva kuva ja ääni osaksi maailmanlaajuista verkkoa. Kukaan täysjärkinen ei edes kuvittele, että tekstillä olisi juuri mitään virkaa! Kyllä levytila ja koneteho Suomessa riittävät aivan loistavasti kaikkeen binääriin, mitä ihmiset haluavat lähettää.

3. "Älä lainaa enempää kuin pari riviä." Niinpä niin, tämä osoittaa selvästi, kuinka nuo sisäpiiriläiset haluavat irroittaa reaalimaailmassa elävien nykyaikaisten ihmisten artikkeleista tarkoitushakuisesti joitain rivejä asiayhteydestä irroitettuna. Helppohan se on vääristellä ja ymmärtää tahallaan väärin, mutta asiallista keskustelua se ei ole. On muuten paljon kätevämpää, jos lainaukset sijoitetaan vasta oman kirjoituksen jälkeen. Näin pääsee suoraan lukemaan asiaa, eikä tarvitse kahlata vanhojen jorinoiden läpi. Pelkääköhän sisäpiiri, että heidän näsäviisastelunsa jäävät muuten lukematta? Uudemmat teollisuusstandardia noudattavat nyyssiohjelmat muuten sijoittavatkin lainaukset jo oikein, eli oletuksena oman kirjoituksen jälkeen.

4. "Älä hölötä. Älä lähetä tylsiä "moi kaikki" -viestejä" jne. julistaa neljäs kohta suurella varmuudella, jonka kumpuaa vain täydellisestä tietämättömyydestä. Rento jutustelu sopii nykyajan maailman erinomaisesti, eikä kunnollisella käyttöjärjestelmällä ja nyyssiohjelmalla ole koskaan minkäänlaisia vaikeuksia seurata keskustelua, vaikka artikkeleita olisikin runsaasti. Onhan se tietysti vaikeaa, jos näpertää jossain tutkijankammiossa vanhan näyttöpäätelaitteen ääressä 300 baudin nopeudella, mutta hei, kannattaisiko herätä tähän maailmaan jo pikkuhiljaa?

5. "Älä pyydä vastauksia meilitse ("sähköpostitse")." Ja mitenkähän tämä nyt sopii enää tuohon äskeiseen kohtaan, kun siinä oltiin sitä mieltä, että milloinkaan ei koskaan saa ikinä postittaakaan yhtään artikkelia nyysseihin jos on vain pienikin aavistuksen hitunen että se olisi turha? Nyt nämä sisäpiirit haluavat kuitenkin niitä vastauksia tulvivan nyyssiryhmään! Jokainen voi hiljaa mielessään miettiä, minkälainen tarkoitushakuisuus tässäkin kohdassa on takana. Se on tietysti se, että sisäpiiriläisten on pakko päästä ivallisen nenäkkäästi oikaisemaan ja opettamaan jokaista postaajaa, ja sehän ei onnistu, jos käytetäänkin kätevän näppärästi sähköpostia, ja sisäpiiriläisen harmiksi artikkelin heikkouksiin ei silloin pääsekään kipeän terävästi porautumaan nyysseissä julkisesti!

6. "Valitse ryhmä huolella, äläkä lähetä kysymystäsi useaan ryhmään." Niinpä niin. Sisäpiiriläisiä pelottaa, että keskustelua käydään niin useassa ryhmässä, että he eivät pääsekään näsäviisastelemaan joka asiaan. Kannattaisikohan heidän hankkia Microsoftin käyttöjärjestelmä ja jokin kunnollinen ohjelma? Minulla ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia seurata keskustelua useammassakin ryhmässä yhtäaikaa. Kyllä keskustelun aloitus on syytä laittaa kaikkiin ryhmiin, joissa siitä voidaan aloittaa asiallinen keskustelu. Helppohan niitä ryhmiä on myöhemmin karsia. Sitäpaitsi monet tutut kirjoittajat eivät välttämättä seuraa ihan jokaista ryhmää, joten on parempi, että herätetään heidät myös muista ryhmistä mukaan.

7. "Älä yritä saada huomiota kirjoittamalla Subject-riville jotain" jne. Eikö sisäpiiri osaa noudattaa omia "lakejaan"? Niin, turhahan tuota on kysyä. Eihän sisäpiiriläisten antiikkisilla ohjelmilla tietysti mitenkään voi ohittaa niitä otsikkorivejä, joista ei ole kiinnostunut. Samaa he muuten aina jauhavat niille, jotka kehtaavat esimerkiksi vastata heidän omiin yleviin viisasteluihinsa - eli heidän artikkelinsahan pitää jättää lukematta ja etenkään niihin ei milloinkaan saa vastata mitenkään kiusallisesti esimerkiksi reaalimaailman tosiseikoilla perustellen.

Sanomattakin on siis selvää, että nuo "7 kieltoa" ovat ikivanhoja, täysin käytöstä pois jäänteitä jorinoita. Ne kannattaa jättää täysin huomiotta ja kommentoimatta. Kyllä nuo vanhat akateemiset sisäpiiriläiset siitä pikku hiljaa kuihtuvat ja näivettyvät pois niihin tomuisiin kammioihinsa, kun yhdessä jätämme heidät tästä eteenpäin täysin omaan arvoonsa. Netistä voi kuitenkin lukea runsaasti modernien asiantuntijoiden vankasti perusteltua faktaa, joka lähtee nimenomaan reaalimaailman tosiasioista, eikä jostain 60-luvun poljettavista paperipäätteistä.

Nyysseissä muuten kannattaa ehdottomasti käyttää nykyään vain nimimerkkiä. Jos nimittäin joku rohkenee arvostella sisäpiirin toimia millään tavalla, ne ovat välittömästi aloittamassa henkilökohtaista parjaus- ja vainoamiskampanjaa. Heti lähtee e-maileja ja ilmiantoja poliisille jne. jos joku vain kehtaakin vastustaa millään tavalla sisäpiiriläisen järjettömiä hourailuja.


(Mr. Niilo Paasivirta)