Puoluekatsaus: Osa III: Ruotsalainen kansanpuolue!

25.5.2001

Koska olen eräs maamme kiistattomista vaikuttajista, olisi mille tahansa puolueelle jäsenyydestäni mitä erinomaisinta hyötyä. Toistaiseksi olen torjunut kaikkien puolueiden lähettämät epätoivoiset anomukset jäseneksi liittymisestäni. Kieltäytymiseeni on tietenkin selkeä syy: en ole vielä perehtynyt kaikkien puolueiden ohjelmiin ja ideologiaan, jotta voisin valita, mikä puolue liittyy minuun.

Tätä epäkohtaa alan nyt poistaa merkittävällä työllä, joka tulee epäilemättä kestämään kauan, mutta se on välttämätöntä maamme koko poliittisen kentän kannalta. Eli aion tutustua perinpohjaisesti kaikkien puolueiden ideologiaan ja ohjelmaan, ja kommentoida niitä näin julkisesti, täydellisen puolueettomana ja vailla ennakkoluuloja, kuten aina.

Kolmas puoluekatsauksen kohde on Ruotsalainen kansanpuolue, jonka olen aiemmin katsonut olevan suomalaisen sivistyksen kehto, kulturellien ja korkeasti koulutettujen jalojen maamme vaikuttajien puolue. Valitettavasti näin ei ollut, vaan ko. puolue oli todella paha pettymys.

Jo idea "ihmisille, jotka ajattelevat itse", on Suomen oloissa väärä, sillä totuus on se, että tarvitaan hyvin koulutettu, laajasti sivistynyt ja korkeasti koulutettu henkilö, jolla on pitkä kokemus yhteiskunnallisen vaikuttamisen alalta, ennen kuin voidaan varsinaisesti ajatella itse. Näin ollen puolueiden ei todellakaan kannattaisi haalia kaikenlaista rahvasta jäsenistöönsä! Jollei sitten perusteta jonkinlaista kannattajajäsenrekisteriä, jonne tavanomaiset kannattajat voidaan liittää, ilman että heillä on pääsyä ehdokaslistoille, tahi äänioikeutta.

Puolueohjelmassa julistetaan "Rkp on vapaamielinen puolue". Ns. vapaamielisyys tarkoittaa useimmiten sitä, ettei uskalleta edes ottaa kantaa mihinkään, vaan myötäillään ja nöyristellään muiden edessä, ja mielistellään kaikkea. Mitä pidemmälle puolueohjelmaa luin, sitä selvemmin tällaisen käsityksen Rkp:sta sai.

"Ketään ei saa syrjiä kielensä, rotunsa, etnisen taustansa, uskontonsa, vakaumuksensa, sukupuolensa, seksuaalisen taipumuksensa, vammansa tai ikänsä vuoksi. Naisen ja miehen välistä tasa-arvoa on edistettävä aktiivisesti kaikilla tasoilla.", julistaa puolueohjelma. Tämä tarkoittaa siis, että tässä on taas yksi porukka, jonka mielestä ulkomaalainen on aina parempi kuin suomalainen. Sen huomaamme siitä, että rotu ja etninen tausta on nostettu lähes ensimmäiseksi tuolla "listalla". Huomattavaa on, että taloudellinen asema tuolta listalta tietenkin puuttuu kokonaan! Eli Rkp:n mielestä köyhien syrjiminen lienee sitten ihan hyväksyttävää.

"Tarvitaan jatkuvaa aseidenriisuntaa", Rkp:n puolueohjelma myös julistaa! Toisin sanoen Rkp on puolueohjelmansa mukaisesti ollut mukana rappeuttamassa Suomen puolustusta. Ja tosiaankin, äskettäin juuri Rkp oli lakkauttamassa taas lisää varuskuntia. Rkp:tä saamme kieltää myös miinojen kieltämisestä, mikä tuhosi Suomen puolustusstrategian. Kieltämättä Rkp:n toiminta on johdonmukaista: kun Suomessa ei enää ole puolustusvoimia, tänne saadaan se ulkomaalainen hallitus, joka puolueen mielestä onkin aina parempi kuin suomalainen.

Ja mitä ulkomaalaisia johtajia Rkp tänne haluaa, käykin sitten ilmi puolueohjelmasta myöhemmin: "Turvallisuuden, työllisyyden ja ympäristön laadun kannalta Venäjän ja Baltian maiden kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu". Tässä vaiheessa lopetin "puolueohjelman" lukemisen saman tien. Olin lukenut jo ihan tarpeeksi.

Olisihan tämä tietenkin pitänyt arvata jo ilman puolueohjelman lukemistakin, onhan tämän "puolueen" nimikin "ruotsalainen" eikä sillä siis ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Jatkossa en enää edes arvostele puolueita, joiden nimikin on haettu ulkomailta. Olemmehan sentään Suomessa, miksi siis piitata jostain ulkomaalaisista puolueista.


(Mr. Niilo Paasivirta)