Useampi päivä kuin makkara!

23.8.2002

Viime aikoina jokaista kunnon kansalaista on alkanut jo kerta kaikkiaan raivostuttaa nuorisomme vastenmielinen ja välinpitämätön asenne ruokaan. Me, pula-ajat ja nälän ankarasti kokeneet aikuiset, me todellakin tiedämme asiat paremmin, kuin nämä vinkuvat kakarat märkine korvantauksineen! Nykyajan nuoriso muistuttaa pikkuvauvaa, joka on tehnyt housuunsa, ja itkee sitä, ymmärtämättä edes miksi itkee.

Pääsiäisen aikoihin pistää vihaksi, kun kauppojen pääsiäisruuhkassa lapset ja nuoret suureen ääneen pilkkaavat mämmiä ja huutavat inhoavansa sitä. Mutta joka mämmiä sanoo pahaksi, on isänmaan petturi! Mämmi on suomalainen perinteinen ruoka, jota on jo ikiajoista asti syöty juutalaisten Egyptistä paon muistoksi. Näin ollen mämmin pilkka on myös Jumalan pilkkaa! Tämä asia pitäisi takoa nuorisomme päähän. Ikävä kyllä lakimme kieltää antamasta nuorille neidoille vitsaa pakaroille. Muuten tarttuisin henkilökohtaisesti toimeen.

Sitä en myöskään voi käsittää, kun nuoret halveksuvat kunnon ruisleipää ja näkkileipää. Kyllä nuoret pitäisi laittaa samalle kuurille, kuin me lapsena. Eli leipänä olisi talven jälkeen silkkoa pettua. Kyllä ne olivat niin hirveitä aikoja, että nykynuorethan suorastaan kuolisivat kauhusta, jos siihen maailmaan joutuisivat. Pettuleipää oli vaan pakko syödä, vaikka sitä syödessä kyllä pääsi itku karskeimmaltakin jätkältä. Kun sitten syksyllä viimein saimme oikeaa ruisleipää, vaikka se usein olikin roskaista, hiekkaista, ja täynnä torajyviä, niin kyllä se maistui kuin taivaalliselta mannalta! Ja ihan ilman voitakin!

Eipä ole nykyajan nuorilla minkäänlaisia käytöstapoja, eikä kukaan enää näytä heille opettavan asioita, jotka ovat isänmaassamme oikeasti tärkeitä. Ei kukaan pistä nuoriamme esimerkiksi metsään asumaan maakoloon vuosien ajaksi, ja ruuaksi sinne paleltuneita turnipseja ja mätiä perunoita - juhlaruokana ruotoista "joukkohautaa" eli silakkalaatikkoa, ja sellaista herkkua kun sai, niin voi, kylläpä se maistuikin! Minusta oikeastaan talvi- ja jatkosota voitaisiin käydä peruskoulussa läpi siten, että lähdettäisiin Karjalaan metsään asumaan vaikka puoleksi vuodeksi. Sellaisen koulun jälkeen meille sotaveteraaneillekin ehkä irtoaisi nuorisolta muutakin arvostusta kuin skinheadin tai punkkarin maastokenkää tekohampaisiin.

Nykyään nuoriso tuhraa aamiaiseksi pullaa siirappiin ja ryyppii limunaatia päälle. Ja kouluun mennään taksilla. Kerrassaan naurettavaa ja säälittävää. En ihmettele, että nuoriso on niin huonoa. Kyllä me voisimme rohkeasti pistää nuoret kuriin. Aamiaiseksi näkkileipää ilman voita ja laihaa teetä ilman sokeria - ja senpä sanon, että tuollaisesta ateriasta olisimme silloin aikoinaan olleet suunnattoman iloisia! Sitten kouluun kävellen tai talvella hiihtäen. Näillä eväillä voisimme jälleen saada sellaisia miehiä, kuin sota-aikana oli. Ei koskaan eikä missään Suomessa ole ollut, eikä näköjään enää tule sellaisia miehiä.

Kouluruokailua olen joskus osunut vahingoissa seuraamaan. Ja voi hyvä tavaton, minkälaista touhua se on! Ensinnäkin nuoret aivan ilmeisesti eivät ymmärrä edes, mikä on jono. Kyynärpäillä etuillaan vaan ihan miten huvittaa. Ehkäpä tämä valmistaa nuoria nykyajan muotipoliitikoiksi tai jotain.

Kouluruokailun toki suuri osa oppilaista jättää kokonaan väliin. Kalliit, veronmaksajien selkänahasta revityt kouluruuhat ovat "YÄK!" ja koululasten suusta tulee tulvanaan kaikenlaisia rumia sanoja, joilla ruoka haukutaan. Sen vaan sanon, että meidän aikanamme me lapset olisimme luulleet tulleemme paratiisin iloihin, jos meillä olisi ollut niin uskomattomia herkkuja kuin nykyajan koulussa! Ja vieläpä riittävästi ruokaa jokaiselle, ja - mikä uskomattominta - se ei edes maksa mitään!

Sitten kun nuoret päästetään koulusta kotiin, naurettavan lyhyen koulupäivän jälkeen muuten, niin kotona heitellään vaan mikroannosta uuniin, jos nyt mitään niin vaivalloista jaksetaan. Perheen äitihän on tietysti töissä. Ennen vanhaan perheellä oli aina aikaa istua yhteisen päivällispöydän ääreen. Vaikka ruokaa olikin niukasti, jos lainkaan, loi tämä turvallisuuden tunnetta ja loi vanhempien kunnioitusta aivan eri tavalla, kuin mitä nykyajan nuoriso voi kuvitellakaan.

En ihmettele, että nykyajan nuoriso on niin häiriintynyttä. Jos ne eivät heittäydy huumeisiin, niin sitten valitaan ainakin anoreksia tai bulimia ja vehtaillaan ruuan kanssa riettaalla tavalla. Tavalla, jolla ennen vanhaan olisi tullut vyön solkipäätä takamukselle, niin että raikaa!

Sitä en voi ymmärtää, että kaikki ulkomainen ruoka on nuorison mielestä poikkeuksetta aina parempaa kuin kotimainen. Kaikenlaiset kokaiinikolat kyllä solahtavat nuorten kurkusta alas, mutta raikas lähdevesi, joka ei hampaitakaan mädättäisi, sepä on taas "YÄK!" ja ties mitä. Kannattaisi nämäkin nuoret laittaa 50 km marssille täyspakkauksessa ilman vesihuoltoa. Kyllä sen jälkeen taitaisi maistua vaikka jalkoräteistä väännetty suolainen liemitilkka!

Yhteenvetona voisin todeta, että nykyajan nuoriso kaipaisi suorastaan vuosien mittaisen ankaran ojennusleirin vanhan kunnon sota-ajan malliin. Vaikea on enää uskoa, että tälläkään voisi olla mitään vaikutusta näihin inhottaviin hulikaaneihin. Nuoriso on kiellettävä lailla!


(Mr. Niilo Paasivirta)