Kiekkokatastrofin syylliset on löydettävä!

9.5.2003

Toissapäivänä jokainen rehellinen Suomen kansalainen seurasi herkeämättä televisiosta maallemme niin tärkeää urheilu-ottelua. Ylpeinä saimme tuntea kansamme yhtenäisyyden, kun Leijonat olivat jo murskaamassa länsinaapurimme hurrit, ollen ylivertaisessa 5-1 johdossa!

Mutta sitten salaliitto alkoi toimia. Mitenkään muuten, kuin vilunkipelillä, emme voi selittää tätä hirvittävää katastrofia, joka syöksi koko maamme maansuruun, josta on vaikea enää nousta. Ei voi olla rehellisin keinoin mahdollista, että ylivoimaiset kiekkoleijonat olisivat voineet romahtaa ja hävitä näistä asemista! Tämän osoittaa jo Talvisotakin.

Nyt vaadimmekin Tony Halmeelta ja muilta päättäjiltä erittäin kiireellisiä toimia, jotta tämän asian selvittämiseksi järjestetään perusteellinen tutkimus. Syylliset on löydettävä, ja heitä on julkisesti rangaistava erittäin ankarasti. Tässä yhteydessä haluankin mainita ruumiinrangaistuksen palauttamisen maahamme.

Syyttävä epäilyksen silmä suuntautuu, ei Ruotsiin, vaan tällä hetkellä etenkin Norjaan päin. Olemmehan havainneet norjalaisten vanhat kaunat, ja heidän epätoivoisen räyhäämisensä dopingasioissa Suomea kohti, jotta suomen hiihtäjät eivät vuosi toisensa jälkeen taas nöyryyttäisi Norjan hiihtäjiä. Sanokaa minun sanoneen, mutta syyllistä kiekkoskandaaliin kannattaisi etsiä myös Norjasta, joka on jääkiekkomaana tietysti naurettava vitsi, mutta se ei vähennä norjalaisten pohjatonta kateutta kaikkea suomalaista urheilua kohtaan.

Quislingit Suomen jääkiekkopiireistä on myös paljastettava, heitä on rangaistava niin ankarasti, kuin laki tai uudistettu laki sallii, ja heidät on iankaikkisesti poistettava jääkiekkopiireistä, jotta tämä lähtemätön tahra Suomalaisen urheilun kunniakkaassa historiassa edes hiukan himmenee, vaikka se ei toki sydämistämme milloinkaan täysin häviä.

Presidentin olisi myös julistettava yleinen maansuru, jonka tulisi kestää vähintään MM-kisojen loppuun asti, ynnä vähintään pari viikkoa siitä eteenpäin. Koululaiset kulkekoot tämän ajan surupuvussa, ja jokaisen maamme lipun olisi oltava puolitangossa. Nyt valtiovaltamme olisi aika osoittaa, että se tukee suomalaisten sydämissä alati tärkeimpänä pysyvää jääkiekkoa, suomalaisten keksimää jaloa urheilulajia, joukkuelajeista suurinta ja ylväintä!


(Mr. Niilo Paasivirta)