Silloin kun minä olin nuori...!

23.11.2004

Nykyajan nuoriso on niin vellihousua, että jos se kaikki velli lähetettäisiin kehitysmaihin, niin kaikki nälkää näkevät hukkuisivat siihen tulvaan! Nyt on siis aika hiukan kertoa siitä ajasta, kun minä olin nuori. Nykyajan nuorille rääväsuille on lyötävä jauhot suuhun kerta kaikkiaan.

Silloin kun minä olin nuori, niin vanhemmat olivat todella ankaria ja kuri oli äärettömän suuri. Heti synnyttyään pikku pirulainen sai kovan selkäsaunan vyön solkipäällä, oli kuitenkin tehnyt pahojaan tai ainakin varmasti tekisi! Paitsi että isällä ei ollut vyötä, kelläpäs nyt sellaisiin ylellisyyksiin varaa. Sen sijaan käytettiinkin kivenmurikkaa, johon lasta hakattiin (murikka ei tietenkään irronnut jäisestä maasta).

Kehdosta tai kapaloista eivät lapset voineet uneksiakaan. Ympärivuorokautinen raskas työ alkoi heti kun nälästä raivohullut sudet - synnyttäjän täytyi juosta niitä pakoon koko synnytyksen ajan - olivat purreet napanuoran poikki. Pakkokin oli tehdä koko ajan työtä, koska muuten olisi jäätynyt kuoliaaksi. Ei meillä toki mitään taloa ollut. Asuttiin jäisellä pirunpellolla keskellä lumipeitteistä tundraa. Verojen maksuun raavittiin kivien pinnasta jäkälää, sikäli kun kiviä sai hakattua esiin jään alta. Mitään vaatteita ei ollut, sellaisia ylellisyystavaroita ei riittänyt edes kirkkomatkalle.

Leikkeihin ei ollut aikaa. Mitä nyt leikkisästi lyötiin toista kasvoihin kaikin voimin, jos tämä sattui tulemaan lähelle. Tuon ajan opetus oli, että älä koskaan luota keneenkään ihmiseen.

Meidän maamme oli silloin niin köyhä, että kukaan ei saanut lainkaan ruokaa koko elämänsä aikana. Olimme sekä Ruotsin että Venäjän sortovallan alla. Kummatkin kävivät erikseen keräämässä 150 % veroja, ja neljä valtionkirkkoa keräsi kukin vielä kymmenykset päälle. Jokainen suomalainen työskenteli 24 tuntia päivässä ilman taukoja.

Tuohon aikaan lääketiedettä ei oltu vielä keksitty. Niinpä jokainen ihminen oli kaiken aikaa kuolemansairas. Jokainen raahasi mukanaan ruumiinpainon verran kasvaimia. Jokaisella oli myös lepra, tuberkuloosi, rutto, isorokko, kuolio, polio, malaria, kuppa ja aivokuume. Mutta tuohon aikaan ei kukaan valittanut. Jos valitti, raahattiin heti Siperiaan. Tai tarkemmin sanoen käveltiin pakkasessa ilman vettä. Pelkkä matka sinne kesti 60 vuotta. Matkalla miliisit hakkasivat kiväärinperillä ja viiltelivät pistimillä.

Jos lapsi selvisi kouluikään asti, hän lähti koulumatkalle. Lähin koulu sijaitsi toisella planeetalla ja koulumatka oli viitisenkymmentä parsekia pitkä. Matkalla täytyi pidättää koko ajan hengitystä ja pyöriä, jotta kosminen säteily polttaisi rakkulat tasaisesti ympäri kehoa. Eipä meidän koulussa tarvinnut lämmittää uunia. Siellä oli -180 astetta lämmintä. Opettaja oli Sarlacc, joka nielaisi häiriköivät oppilaat ja sulatteli heitä suolistossaan tuhannen vuoden ajan.

Oikeastaan kyseessä ei ollut koulu lainkaan, koska sellaisia ylellisyyksiä ei voinut edes kuvitella silloin kun minä olin nuori. Sitä vaan sanottiin kouluksi. Tai olisi sanottu, mutta ei sellaista sanaa ollut vielä keksitty. Ei meidän nuoruudessamme vielä herrasteltu sellaisilla asioilla kuin sanoilla! Puhuttuun kieleen meillä ei ollut varaa. Mitenkä sitä olisi puhunutkaan, kun jokaiselta oli kieli paleltunut ja mennyt kuolioon jo lapsena ankeissa oloissa. Kuten kaikki raajat ja suurin osa sisäelimistäkin.


(Mr. Niilo Paasivirta)