Silloin kun minä olin nuori...!

26.10.2003

Nykyajan nuoriso on niin vellihousua, että jos se kaikki velli lähetettäisiin kehitysmaihin, niin kaikki nälkää näkevät hukkuisivat siihen tulvaan! Nyt on siis aika hiukan kertoa siitä ajasta, kun minä olin nuori. Nykyajan nuorille rääväsuille on lyötävä jauhot suuhun kerta kaikkiaan.

Silloin kun minä olin nuori, niin ei todellakaan saatu olla lapsia. Ehei, jokainen lapsi ryhtyi heti synnyttyään töihin. Maalla tehtiin töitä vuorokauden ympäri. Mitään työtä helpottavia koneita ei ollut. Oli vain omat kädet ja raskaat, vanhat työkalut. Lapset osallistuivat kaikkeen mihin vain pystyivät, ja useimmiten kaikkeen muuhunkin. Siitä leikistä oli leikki kaukana!

Aamuisin noustiin jo kello kahdelta, mutta se laskettiin ylihuomisen aamuksi. Noustiin siis sellaiset 54 tuntia aiemmin kuin nykyajan lapset! Lapsien velvollisuus oli siivota torppa joka aamu katosta lattiaan sisältä ja ulkoa, ja sen jälkeen lypsää lehmät, ja hakea puukuorma lämmitystä varten. Aikuiset olivat usein jäätyneet yöllä kiinni peteihin, joten pakkokin oli näin tehdä. Aamiaiseksi oli sormustimellinen vettä ja, jos sato oli ollut hyvä, 5 cm pätkä olkea purtavaksi. Sunnuntaisin jopa 10 cm pätkä! Nälkä oli kova, varastojen huvettua lapset joutuivat olemaan seuraavat 11 kuukautta syömättä.

Ei ollut tuolloin elementtitaloja. Oli vain savutupa. Meidän torppamme seisoi pohjattomien soiden ja satojen neliökilometrien teräväsärmäisen louhikon keskellä, ainoalla kiinteällä maapalalla lähimmän 5000 km säteellä. Jokaiselle perheenjäsenelle oli torpassa tilaa kämmenenala, jos väkeä oli sattunut kuolemaan tarpeeksi. Öisin piti nousta vartin välein pitämään tanssiaisia, kun muuten olisi paleltunut kuoliaaksi.

Elämän ensimmäiset vuodet olivat kaikkein vaarallisimmat, ja sen jälkeen vaara vain kasvoi. Lähes 200% lapsista menehtyi jo ensimmäisinä elinvuosinaan tauteihin. Jokaisen oli käytävä läpi kaikki: vesi-, tuli-, tuhka-, vihuri-, parvo-, ja isorokko, pilkkukuume, horkka, ajospahka, riisi, skrofuloosi, tuberkuloosi, sikotauti, märkärupi, sormikoi, silmäpasko, trakooma, kolera, polio, rutto, meningiitti, punatauti, kurkkumätä, kuolio, syöpä ja peräpukamat - sekä lukuisia pienempiä vaivoja, joita en enää muista. Usein tuli monta tautia yhtäaikaa. Ja lähin lääkäri oli 2000 kilometrin päässä. Seppä kävi pihdeillä vetämässä kaikki hampaat pois ja joku asiaan perehtynyt kansanparantaja iski suonta, sekä antoi kalomelia ja tupakkaperäruiskeita. Ja jos ne eivät auttaneet, niin sauna, viina ja terva auttoivat varmasti. Tai sitten vaan kuoli. Usein väkeä kuoli niin nopeasti, että kaikkia ei ehditty haudata, vaan kylänraiteilla kompastui yhtenään jäätyneisiin ruumiskasoihin.

Mutta tuohon aikaan ei pienistä valitettu. Jos vaikka reisiluuhun tuli avomurtuma, niin korkeintaan kirottiin miehekkäästi, ja sitaistiin päälle likainen rätti. Ja ei kun takaisin metsätöihin. Heikot sortuivat elon tiellä. Kun ei ollut ikinä vettä peseytymiseen, eikä puuta saunan lämmittämiseen tuhlattavaksi, kuhisi jokainen neliömillimetri syöpäläisiä. Oli raskasta pitää päätä pystyssä, kun siinä kantoi paria kiloa täitä.

Tuohon aikaan ilmasto oli tavattoman ankara. Ei ollut vielä suuria teollisuuslaitoksia ja liikennettä lämmittämässä ilmastoa leppeän lauhkeaksi. Sillä seudulla, jolla kasvoin, talvi kesti 8 kuukautta ja pakkasta oli vähintään 280 astetta koko ajan. Maassa oli kolmattakymmentä metriä lunta, ja se ehti hädin tuskin sulaa heinäkuun lopulle, kun ensilumi jo taas satoi maahan. Lumeen hautautuminen onneksi suojasi torppia hiukan talven myrskyiltä, jotka repivät kokonaisia metsiä juurineen maasta ja lennättivät ne rajan toiselle puolelle.

Noina aikoina synkissä erämaissa olivat valtiaina vielä suurpedot. Kouluun mennessä sai koko ajan hätistää kepillä susilaumoja pois kimpusta. Joka koulumatkalla kului usein 1-2 koiraa, joita käytettiin karhuja hätistämään. Kesällä liikkuivat puolestaan paikalliset kyykäärmeet, jotka kasvoivat kolmimetrisiksi. Niiden myrkky oli niin vahvaa, että jos sai piston, niin raaja muuttui usein mustaksi ja putosi pois. Suurta hupia tuli, jos joku astui herhiläispesään, joita oli metrin välein joka paikassa. Siitä seurasi aina kova juoksukilpailu, kun lapset yrittivät kilvan vältellä pistoja, jotka polttivat kuin valkohehkuinen rautakanki. Käytiinpä herhiläispesien potkimisessa välillä leikkimielistä kisaakin.

Kylläpä monet lapset odottivat hartaasti, että pääsisivät lähtemään koulutielle. Luulivat näet, että koulussa olisi helpompaa. Kouluun täytyi lähteä jo edellisenä iltana, matkaa oli nimittäin kuutisen sataa virstaa. Kenkiä ei ollut, niinpä oli pakko juosta koko matka jotteivät jalantyngät entisestään paleltuisi ja kuolio veisi vielä lisää.

Usein perille päästessä kävi ilmi, että vainolainen oli käynyt polttamassa koko koulun. Niinpä koululaisten ensimmäinen tehtävä useimpina koulupäivinä oli rakentaa koulu uudestaan. Kun uusi (tai vanha, jos oli tuuria) koulu oli sitten oppilaiden toimesta siivottu lattiasta kattoon ja lämmitetty, alkoivat oppitunnit. Opetus koostui raamatun lukemisesta.

Tuohon aikaan opettajat olivat ankarampia kuin Hitler. Jos päästi pienenkään pihauksen oppitunnilla, sai kämmenpatukasta niin että käsistä jäi jäljelle vain veristä sohjoa. Pahempiin rikkomuuksiin syyllistyneet vietiin kidutuspenkkiin ja heiltä revittiin kynnet ja katkottiin joka ikinen luu, muiden oppilaiden katsoessa.

Hiljalleen, patukan, piiskan, ruoskan, veitsen ja polttoraudan turvin oppi kuitenkin painui visaisiin päihin. Sen opin turvin rakennettiin nykynuorille tämä meidän isänmaamme, Suomi. Vaan piittaavatko nykynuoret tästä? Sitä voi jokainen hiljaa mielessään miettiä, että eivät piittaa. Nykynuorille heidän maansa historia on täyttä hepreaa, siansaksaa ja toiselta planeetalta.

Jos selvisi lapsuuden koettelemuksista hengissä, oli edessä sotaan lähtö. Koulutus koostui viikon mittaisesta yhtäjaksoisesta simputuksesta, jossa ryömittiin toista tuhatta kilometriä kasarmin lattioilla ja saatiin niin monta muksia, että kaikki olivat mustelmista mustia kuin nubialaiset. Sitten pistettiin kouraan ikivanha kivääri ja kaksi panosta, ja laitettiin juoksuhautaan suoraan eturintamaan. Vaatteiksi annettiin kokardi otsaan.

Siinä sitten puolustettiin maata. Vainolainen ampui kymmenmetrisen pinon kranaatteja asemiin, ja sitten toistakymmentätuhatta miestä ja 200 tankkia hyökkäsi. Puolijoukkueen verran meikäläisiä löi sitten ne aina takaisin. Tätä jatkui tunnin välein 100 päivää. Sieltä ei kukaan mies haavoittumatta palannut. Jokainen otti vähintään tusinan luotia ja kranaatinsirpaletta mukaansa tuliaisina kotiin - omassa kehossaan.

Kun sodat olivat ohi, meidän sukupolvemme sitten rakensi koko maan uudestaan alusta alkaen ja maksoi nykyrahassa 500 triljoonan euron sotakorvaukset. Usein miehet raatoivat itsensä hengiltä, niin että tehtaasta tuli ulos paareja melkein yhtä paljon kuin tavaraa liukuhihnaltakin. Raskas työ vaati raskaat huvit: jokainen mies otti viikonloppuna kolmisen litraa kirkasta viinaa.

Jospa nuoret nyt ymmärtäisivät, että miksi heidän kitkutuksensa kaiken maailman pikku asioista, ei oikein avaudu vanhemmille. Jos minä olisin lapsena saanut maksalaatikkoa, niin olisin itkenyt ilosta! Jos olisi pitänyt nousta vasta kuudelta, niin en olisi oikein edes käsittänyt, että miten on mahdollista nukkua niin myöhään! Jos koulussa olisi ollut sellaiset välineet kuin nyt, olisin luullut tulleeni tsaarin hoviin!


(Mr. Niilo Paasivirta)