Nuorison on opittava käyttäytymään netissä!

21.6.2003

Vanhat nettigurut ovat luoneet tapoja, jotka ovat ihanteina kautta maailman. Silti on joka maassa omia kansallisia tapoja ja perinteitä, joita hyvinkäyttäytyvät ihmiset pitävät kunniassa. Näitä yleisiä tapoja olisi hyvä jokaisen tytön ja pojan saada jo nuorena oppia. Se on heidän elämänsä menestymisen ehto. Oppimisen voi silti aloittaa jo vähän myöhemminkin. Siksi näistä asioista lukeminen ei tehne hallaa kenellekään netin eri forumeilla kirjoittaville.

Kohteliaisuus on hyvän käytöksen ulkonainen merkki. Netissä se on avu, jonka sitkeän koti- ja itsekasvatuksen avilla voi oppia sekin, joka ei ole luonnostaan tahdikas.

Jos netin forumeilla, mIRC:issä, sähköpostissa tai muualla saat huomata, että sinua ei ymmärretä, niinkuin itse olisit tahtonyt, kysy itseltäsi - olinko töykeä, olinko ystävällinen, kohtelias, avulias, välinpitämätön, huomaavainen, ylpeä, röyhkeä tai muuta. Jos olet rehellinen, olet pääsevä selville. Kun näin tarkkaat jatkuvasti luonnettasi, harjoitat itsekasvatusta.

Jos kaiken kohteliaisuuden, kaiken tahdikkuuden ja hyvän käytöksen pohjana on toisen ihmisen olemassa olon ja edun huomioonottaminen, voidaan sanoa kohteliaisuuden säännösten itse asiassa kehittyneen moraalin, etiikan ja ennenkaikkea uskonnon pohjalta.

Miellyttävän ihmisen käyttäytymiseen kuuluu, että hän rehellisesti tunnustaa tekonsa ja ottaa myös kantaakseen vastuun niistä. Ihmistä, joka aina syyttelee toisia, sanotaan raukkamaiseksi. Eräs itsensä kasvattamisen puolia on se, että vähitellen itse opimme vastaamaan omista teoistamme.

Nykyajan nuorten on hyvä muistaa vanhaa suomalaista perheyhteiskuntaa, jossa useita perheitä samassa suvussa asui saman katon alla ja jossa vanhimmalla oli kunnia-asema. Vanhimman sanaa kuultiin. Se oli laki, jota noudatettiin. Mutta aikojen kuluessa ovat esi-isiemme koetut tavat unohtuneet. Ja silloin on jouduttu tielle, joka ei ole neljännen käskyn täyttämistä.

Luetun ymmärtäminen on taito, jota kannattaa oppia erikoisesti vanhempien ja viisaampien seurassa. Vaikka se onkin tärkeä muistaa kaikessa seurustelussa. Onhan epäkohteliasta ja rumaa pyrkiä itse jatkuvasti väittämään jatkuvasti vastaan, kun tarkoitus on keskustella.

On ihmisiä, jotka pelkästään ilkeyttään soimaavat lähimmäisiään itsekään käsittämättä, mitä ikävyyksiä he näin voivat saada aikaan. Joutava parjaus on ehdottomasti tuomittava. Johan me lapsena olemme oppineet kahdeksannen käskyn. Kuinka emme sellaista aina muistaisi.

Netissä käytävässä keskusteluissa on yleensä pyrittävä käyttämään huoliteltua ja kaunista kieltä. Slangi, kirosanat, rumat haukkumasanat enempää kuin kuluneiden lauseparsien käyttäminen ei vaikuta sivistyneeltä. Kirjoitustavan on oltava täsmällinen ja hillitty. Ylipäänsä älä kiihdy - ainoastaan voit innostua kirjoittaessasi.

Suomenkieli tarjoaa tunnetusti runsaasti mahdollisuuksia, kun on kysymys "voimasanojen" käyttämisestä. Se ei kuitenkaan oikeuta käyttämään niitä ikäänkuin täytteinä sanojen välissä, missä ja milloin vain. Ne ovat pikemminkin rikkaruohoja, jotka olisi kitkettävä sivistyneestä nyyssikeskustelusta. Ja ne tulevat tottumuksen voimasta silloinkin, kun ei tahtoisia ja rumia ne ovat.

Eräs vanhus sanoi pikkupojalle, jonka tapana oli höystää postauksensa kirosanoilla: "Miten paljon niitä pahoja henkiä mahtaa sisälläsi ollakaan, kun noin paljon on uloskin tulemassa". Poista voimasanat, kiroukset ja haukkumasanat sanavarastostasi.

Missä huumori ja tahdikkuus lyövät kättä toisilleen, siinä on hyvä nyyssipostailija. Joku sanoo huumorin lahjaa kalliimmaksi pankkitiliä. "Kellä on huumorin kultainen kynttilä, antakoon sen loistaa lähimmäistensä iloksi".

Keskustelutaitoa ei opita päivässä eikä parissa. Luontaisilla lahjoilla on siinä suuri merkitys. Hyvän kirjallisuuden lukeminen, ahkera vuosikausien mittainen keskustelu netissä ja harras halu olla todella hyödyksi ja huviksi lähimmäisilleen kehittävät kuitenkin lahjattomastakin seuraihmisen, jonka nyyssejä kernaasti luetaan. Muiden ei siis kannata heittää toivoaan, vaikka heillä ei taitavan sanain käytön lahjaa olekaan.


(Mr. Niilo Paasivirta)