Homeopatia on kiellettävä!

19.8.2002

Lääketieteessä käytetään nykyään usein ns. homeopaattisia lääkkeitä. Homeopaattinen lääke valmistetaan siten, että lääkeaine laimennetaan vedellä äärimmäisen laimeaksi liuokseksi. Tällaisesta lääkkeestä ei enää voi analysoimalla havaita lääkeainetta lainkaan. Kuitenkin tällainen lääke on huomattavan paljon tehokkaampi kuin tavanomainen lääkeaine!

Ihmettelenkin, miksi päättäjämme eivät ole aloittaneet homeopaattisten lääkeaineiden äärimmäisen tiukkaa kontrollia. Eihän suurinta osaa tavanomaisistakaan lääkkeistä saa nautiskella omin päin, saati tuoda maahan. Ja nyt kyseessä kuitenkin ovat tavanomaisia lääkkeitä paljon tehokkaammat aineet!

Homeopaatiassa piileekin eräs kauhistuttava vaaratekijä, joka uhkaa turmella nuorisomme, niin pian kuin rikolliset tahot tämän liiketoiminnan tosissaan aloittavat. Jos nimittäin huumeita aletaan laimentaa homeopaattisin menetelmin, saadaan ainetta, josta ei voida analysoimalla löytää huumetta, mutta jonka vaikutus on paljon voimakkaampi kuin tavallisen huumeen!

Ajatelkaapa, kun Kolumbiassa voidaan jatkossa tehtailla homeopaattista crack-huumetta, ja tuoda sitä Suomeen vaikka vissyvesipulloissa. Tullilaboratoriossa ei tällaisesta huumeesta voida löytää lainkaan huumeaineita, joten tällainen aine on lain mukaan päästettävä maahan! Sitten kolumbialaiset huumekauppiaat voivat mennä kouluihin myymään lapsille homeopaattista crackia, jonka vaikutus on paljon voimakkaampi kuin tavallisen crackin!

Nuorisomme yllä siis jo heiluu turmion miekka, joka on valmis suistamaan uuden sukupolvemme kovien huumeiden ja valkoisen orjakaupan uhreiksi, laillisesti, ilman että poliisi voi mitenkään puuttua asiaan! Lakia olisi siis mitä kiireellisimmin ryhdyttävä muuttamaan. Homeopaattiset aineet olisi ehdottomasti tulkittava lääkeaineiksi, ja niiden kontrollia pitäisi tiukentaa.

On pian kehitettävä myös menetelmiä, joilla homeopaattinen huume voidaan tunnistaa. Muuten huumekauppiaat voivat näyttää laille ja järjestykselle pitkää nenää ja kääriä laillisesti valtavat rahat huumekaupalla. Ja samalla turmella nuorisomme katuojassa öriseviksi aivovammaisiksi narkkareiksi.


(Mr. Niilo Paasivirta)