Asehulluilta tappovehkeet pois!

27.12.2012

Nyt, kun USA:ssa on jälleen kerran tapahtunut hirvittävän järkyttävä joukkosurma, niin mielettömäksi kauhistuksekseni kuulin, että Suomessa ei vieläkään ole käsiaseita kielletty totaalisesti! Kuka tahansa voi kanniskella käsiasetta milloin tahansa ja, kuten tiedämme, siitä on ennemmin tai myöhemmin aina seurauksena kammottava joukkomurha, usein uhreinaan viattomat lapset.

Miksi sisäministeri Päivi Räsänen ei toiminut tässä asiassa heti välittömästi, kun uutinen USA:n kauhuteoista tuli? Miksi hän ei nopeasti ilmoittanut julkisesti siitä, että aseongelmaan tartuttaisiin Suomessa kiireellisesti ja jämäkästi!? Olen varma, että Jeesuskin on pettynyt sisäministerin saamattomuuteen. Tragedia on osoitus siitä, että sisäministeri pitäisi vaihtaa johonkuhun pätevään mieheen, joka ymmärtää tuliaseiden sallimisessa piilevän hirveän vaaran.

USA:n mielipuolisessa surmateossa käytettiin sotilasasetyyppistä ns. Bushmaster -automaattiasetta. Näitä aivan samoja aseita kaupataan Suomessa internetissä täysin julkisesti!!! Eikä poliisi eikä netin suodatuksesta vastaavat viranomaiset ole VIELÄKÄÄN puuttuneet tuohon kauhistuttavaan, pienten lasten verihurmeella kasteltuun kaupankäyntiin!

Kuka tahansa voi hakea aseenkantoluvan, ostaa tällaisen itseladattavan kertatulikonepistoolin ja rynnätä saman tien mihin hyvänsä kouluun tulittamaan silmittömästi ympärilleen ja tappamaan viattomia ihmisiä. Tuliaseiden jälki on hirvittävän näköistä. Luodit ruhjovat ja raatelevat ihmislihaa veriseksi massaksi ja kirjaimellisesti suolenpätkät ja luunsäleet lentävät, kun raivohullu massamurhaaja on toimessaan.

Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten välillä, kymmenessä kuukaudessa, Suomessa annettiin noin 50 000 uutta aselupaa. Mitään ei siis opittu! Ei yhtään mitään! Ja kuten tiedämme, tappaminen ei loppunut Kauhajoen tragediaankaan.

Miten voidaan sallia aseiden pitäminen siviilikodeissa? Ei kenelläkään voi olla mitään syytä pitää kodissaan asetta. Kuten Suomessakin olemme nähneet, sellainen ase helposti päätyy tappajan käsiin ja siitä seurauksena on hirveitä tragedioita. Ensimmäinen askel on ilman muuta keinolla millä hyvänsä kerätä aseet pois kodeista, turvallisesti ampumaradoilla säilytettäviksi. Tätä mieltä ovat asiantuntijatkin. Sivistysvaltiossa tuliaseet kuuluvat vain viranomaisen käyttöön ja niiden säilytyspaikka ei ole kotona, sanoo Erkki Tuomioja.

Entäs käsiaseet sitten! Itseladattavien käsiaseiden ja revolverien ominaisuuksiin kuuluu, että aseella voi ampua nopeasti monia laukauksia peräkkäin pelkästään liipasinta painamalla. Tällaisia aseita saa hiekkakuopalla ja kaatopaikoilla tapahtuvaa räiskintää varten, kuten Jyrki Kasvi on sanonut. Kenellä tahansa vastaantulijalla voi siis olla taskussaan helposti piilotettava järeä, lähes sarjatulta ampuva käsiase, jolla voi tehdä pöyristyttävää jälkeä muutamassa minuutissa. Kukaan normaali ihminen ei voi käsittää sitä, että käsiaselupia on alun alkaenkaan myönnetty kenellekään siviilille. Käsiaseet heti täyskieltoon, sanon minä! Tämä on ainoa ratkaisu turvata lapsemme. Käsiaseiden vapaa hallussapito julkisella paikalla ei ole kansalaisoikeus, kuten Jutta Urpilainen on sanonut.

Jokainen rehti ja rehellinen suomalainen on perin pohjin kyllästynyt rakkaiden tappovälineidensä puolesta suu vaahdossa paasaaviin asehulluihin. Nyt aseet POIS, kerta kaikkiaan! Ajatelkaa edes lapsia, jos ette mitään muuta ajattele, Suomen päättäjät!


Copyright © Oikeat Mielipiteet™ 2012 Niilo Paasivirta