Akateemiset housut tutisevat!

24.1.2002

Viime aikoina jokainen minun laillani yritysjohdossa toimiva henkilö on jo huomannut koulutusjärjestelmässämme tapahtuneen suuren mullistuksen. Työmarkkinoille tulee nyt nuoria, eteenpäin pyrkiviä, ripeitä, ahkeria ja ennen kaikkea mitä erinomaisimman ammattitaidon omaavia uusia työnhakijoita. Yhteistä näille kaikille loistaville ammattilaisille on se, että he kaikki ovat saaneet tutkinnon ammattikorkeakoulusta.

Suomen loistava koulutusuudistus kantaa nyt herkullista hedelmää: ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet lyövät kristallinkirkkaasti laudalta kaikki perinteisistä yliopistoista ja korkeakouluista valmistuneet. Jokainen voi hiljaa mielessään miettiä, mikä on syynä siihen, että ammattikorkeakoulu antaa ylivoimaiset lähtökohdat työelämään. Syynä on tietysti yliopistojen ja korkeakoulujen jämähtäminen jäykkiin, keskiajalta peräisin oleviin opetusmenetelmiin ja niiden koko järjestelmän uskomaton kankeus ja vanhoillisuus.

Ammattikorkeakoulujen opetus on huippumodernia ja opiskelijoilla on käytössään erinomaiset, uudet opetusmateriaalit, ja sangen usein myös nykyaikaiset tietokoneet ja muut välineet. Mutta vaikka opiskelun puitteet ovatkin erinomaiset, kaikkein tärkein seikka on tietenkin ammattikorkeakoulujen syvällinen toiminta-ajatus: opiskelu tähtää nimenomaan käytännön työelämään eikä se ole mitään kuolettavan tylsää pohdiskelua synkässä kammiossa tomuisten kirjojen parissa.

On sanomattakin selvää, että "perinteisten" yliopistojen ja korkeakoulujen aikakausi on jo käytännössä ohi. Ammattikorkeakoulujen uusien jatkotutkintojen myötä nuo akateemiset laitokset jäävät vihdoin kokonaan historiaan. Jokainen ajatteleva ihminen on jo käsittänyt, että ammattikorkeakoulut korvaavat Suomessa koko korkeamman asteen koulutuksen, vain marginaalista tieteen perustutkimusta lukuunottamatta. Jokainen merkittävä suuryrityskin on jo tilanteen huomannut, ja ne panostavat enään ainoastaan ammattikorkeakouluihin.

Selvää on, että akateemiset "sivistyneet" henkilöt alkavat nyt raivokkaasti potkia tutkainta vastaan, ja saivarrella vaikka millä keinoin, jotta totuuden julkituloa voitaisiin vain jotenkin lykätä. Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan: ammattikorkeakoulut ovat tulleet, ja menneet jo kauas yliopistojen ja korkeakoulujen ohi. Nyt on jo liian myöhäistä itkeä kun maito on jo maassa. Raivoamalla vaahto suusta roiskuen akateemiset piirit vain jouduttavat omaa tietänsä kohti vääjäämätöntä syrjäytymistä kaikesta reaalimaailmasta. Neuvoksi akateemisille haluaisin sanoa: hankkikaa jokin oikea tutkinto, sellaisen saa ammattikorkeakoulusta.


(Mr. Niilo Paasivirta)