Totuussivut - kreationismi

Päivitetty 12.7.2006


Tällä tieteellisellä sivulla esitetään totuus evolutionismista, joka on ateistista valhetta, eli jäljelle jää automaattisesti ainoa vaihtoehto eli tieteellinen kreationismi, joka on kiistatta osoitettu näin tieteelliseksi totuudeksi.


Universumimme ikä

James Usher laski jo vuonna 1650, että maailmankaikkeus luotiin sunnuntaina, 23.10.4004 eKr. Aatami ja Eeva karkoitettiin paratiisista maanantaina 10.11.4004 eKr, Nooan arkki rantautui Ararat-vuorelle keskiviikkona 5.5.1491 eKr. 10 vuotta aiemmin John Lightfoot oli jo todistanut tarkalleen samat päivämäärät, ja että luomisen ajankohta oli kello 9 aamulla.

Mutta uusin tieteellinen tieto tarkentaa nyt näitä lukuja. Suuri ennätyskirja 2002 kertoo: "Vanhin elävä puu on 4767-vuotias vihnemänty (Pinus longaeva) Kalifornian White Mountains -vuoristossa. Puun nimi on Metuselah."

Kaikki tuota vanhemmat puut ovat siis kuolleita, eli tästä saamme tarkan tieteellisen todisteen siitä, että vedenpaisumus päättyi viimeisintään vuonna 2765 eKr. Ja koska tiedämme, että vedenpaisumus alkoi vuonna 1656 maailman luomisen jälkeen¹, maailman luominen on tapahtunut noin vuonna 4421 eKr. James Usherin laskelmat ovat siis näin ollen uuden tieteellisen tiedon perusteella tarkentuneet.

Kreationismin voittokulkua ei voi mikään estää, kaikki tieteellinen tieto tukee tieteellisen kreationismin teoriaa! Pötypuheet miljoonasta vuodesta, puhumattakaan miljardeista, ovat näin ollen törkeää valehtelua! Tieteellinen kreationismi on jo määritellyt universumin iän, joka on kaiken tieteellisen tutkimuksen lähtökohta.

(¹Tämä voidaan laskea Raamatussa olevista, vedenpaisumusta edeltävistä sukupuista.)


1. Evoluutio ei ole totta!

Evoluutio"teoria" on itse asiassa uskonto. Se on fantasiauskonto, jonka mukaan eläimet ovat ajan kanssa muuttuneet aivan toisiksi eläimiksi, tai niille "kehittyy" yhtäkkiä aivan uusia elimiä. Esimerkiksi kala muuttuu koiraksi tai kissalle kasvaa siivet.

Voimme myös yksinkertaisesti kysyä ihmisiltä, ovatko he mielestään kehittyneet apinoista. Tehdään gallup-tutkimus, jossa kysytään, "oletko kehittynyt apinasta?". Jos ihmiset vastaavat kyllä, niin evoluutio on totta, muussa tapauksessa evoluutio on kumottu. Ihmisten vastaus on evoluution mukaan luonnollinen vastaus, koska evoluution mukaan ihminen on vain yksi eläimistä. Tästä seuraa, että tällaisen kyselyn tulos on evoluution mukaan 100 % pätevä.

Evoluutio väittää myös, että dinosaurukset elivät maassa satoja miljoonia vuosia sitten. Mutta on tunnettu tosiasia, että maan pyörimisnopeus hidastuu ajan kanssa. Jos menemme ajassa taaksepäin noin kauas, maan pyörimisnopeus olisi silloin ollut niin nopea, että kaikki maan pinnalta olisi sinkoutunut avaruuteen keskipakoisvoiman ansiosta! Lisäksi kuu loittonee kaiken aikaa maapallosta. Jälleen, noin kaukana ajassa taaksepäin - itse asiassa vain miljoona vuotta tms. - kuu olisi törmännyt maahan! Näin ollen evouskovaisten väitteet ovat järjettömiä.

Yksi merkittävä huomio on myös se, että kuinka evoluutio olisi muka voinut kehittää esimerkiksi kalan tai apinan. Evoluutiollahan ei ole järkeä! Ei ilman järkeä voi luoda apinaa tai kalaa vaikka olisi kuinka paljon aikaa tahansa. Kaikkialla siis näemme evoluution vastaisia todisteita.

Kansallismytologinen evoluution kumoaminen

Evoluutio voidaan kumota helposti tieteellisellä tiedolla, mutta myöskin kansallismytologioista kootut arvokkaat tiedot voidaan ottaa huomioon. Jo ennen tieteen kehittymistä evoluutio pystyttiin kumoamaan helposti maalaisjärjelläkin päättelemällä.

Kansallismytologiset tiedot eroavat tieteellisestä tiedosta siinä, ettei niitä ole kaikkia voitu todistaa tieteellisesti todeksi, vaikka yleisesti tiedetäänkin, että ne ovat tosiasioita. Toisaalta kaikkea tieteellistä tietoakaan ei ole voitu todistaa, vaikka niitä pidetääkin todennäköisinä. Tässä mielessä tieteellinen tieto on samassa asemassa kuin kansallismytologiset faktatkin.

Ensimmäinen ja tärkein argumentti evoluutiota vastaan lähtee Darwin-nimisen juutalaisen tieteellisestä tutkimuksesta, jota evolutionistit pitävät "Raamattunaan", ja joka väittää, että ihminen on apinoiden jälkeläinen. Tämä kumotaan helposti: mikäli ihmiset olisivat apinoiden jälkeläisiä, niin miksi maailmassa on edelleenkin apinarotuja, jotka eivät ole tuhansien vuosien aikana kehittyneet ollenkaan. Apinoiden tulisi siis kehittyä hiljalleen ihmisiksi, mutta näin ei ole tapahtunut.

Kreationistitiedemiehet ovat todistaneet, osittain siis tieteelliseen tietoon ja osittain kansallismytologisiin faktoihin (mm. Raamattu) perustuen, että kaikki eläinrodut ja myös ihmiset ovat aluksi luotu baramineiksi, jotka olivat geneettisesti täydellisiä. Baramineista ovat rappeutumisen ja rappeutumislajiutumisen kautta kehittyneet kaikki nykyiset eläinrodut. Myös ihminen on rappeutunut, minkä huomaamme mm. lukemattomista geneettisistä sairauksista, joskaan ihminen ei vielä ole rappeutunut täysin erillisiksi lajeiksi. Siksi myös alemmalla tasolla olevat ihmisrodut voivat edelleen risteytyä korkeampien kanssa.

Koska evoluutio on täten osoitettu virheelliseksi uskonnoksi, on ainoa vaihtoehto kreationismi, joka on tiedettä. Lukuisat merkittävimmät tiedemiehet ovatkin jo siirtyneet tutkimaan kreationismia, ja hylänneet evouskon.

2. Tonttujen rappeutumislajiutumisesta

Kaikkihan me tiedämme, että joulutontut asuvat Korvatunturilla. Metsätontut eli metsähaltijat asuvat metsässä. Tallitontut tallissa, saunatontut saunassa ja niin edelleen.

Tieteellisen kreationismin kannalta tonttujen rappeutumislajiutuminen tonttubaraminista näinkin erilaisiksi on siis sangen mielenkiintoinen ongelma.

Miksi tonttubaraminin rappeutuminen on aiheuttanut tonttujen siirtymisen selvästi erilaisiin ekosysteemeihin?

(Jatkan artikkelia aiheesta myöhemmin, ja esitän kiistattomat tieteellisen kreationismin mukaiset todisteet, jotka näyttävät toteen, että myös tontut ovat rappeutumislajiutuneet baraminista eikä evouskolla ole asiassa mitään tekemistä.)

3. Varo ateistisia vale-kreationisteja!

Tässä on lista vastauksista, josta tunnistat ateistiset vale-kreationisti-trollit, mitkä yrittävät mustamaalata meidän oikeiden kreationistitiedemiesten mainetta nyysseissä. Jos näet tämänkaltaisia juttuja nyysseissä, tiedät, että niiden kirjoittaja on selvästi pelkkä trolli, ja sen kirjoitukset kannattaa jättää täysin huomiotta. Oikea kreationistitiedemies keskustelee asiallisesti.


4. Linkkejä

Evouskovaiset yrittävät pystyttää sivuja kuten "Things kreationists hate". Tämmöisistä sivuista pitää valittaa palveluntarjoajille niin ne poistetaan. "Uskotko Evoluutioon" - sivu on myös mitä törkeintä evouskovaisten propagandaa!


(Mr. Niilo Paasivirta)