Maailmanloppu odotettavissa aivan kohta pian

Gorban ja Peresin ikälaskurit

Päivitetty 30.9.2016

Täysin uutena toimintona voimme nyt reaaliajassa seurata Gorban ja Peresin ikää! Kaikkein luotettavimman profeetan mukaan nämä kaksi ovat varmuudella Jerusalemin valerauhan sopijapuolet, eli he eivät missään nimessä kuole ennen kuin valerauha on solmittu!

Päivitys 30.9.2016: Shimon Peres on wikipedian mukaan muka näennäisesti kuollut 28.9.2016 mutta me TIEDÄMME ettei näin voi olla koska hän allekirjoittaa valerauhan. Olisiko tässä kyseessä Peto, joka on saanut ¨kuolinhaavan mutta nousee kuitenkin uudelleen henkiin?! Valerauha tulee kuitenkin luotettavimman tuntuisen profeetan vahvistaman päivämäärän mukaan tammikuussa 2018 eli se ei voi millään enää muuttua.

HenkilöSyntymäaika Ikä nyt
Mikhail Sergeyevich Gorbachev
(Михаи́л Серге́евич Горбачёв)
2.3.1931
                        
Shimon Peres
(שמעון פרס)
2.8.1923
Opetukseni on sisältänyt myös kaksi miestä, Gorba ja Peres, jotka tulkintani mukaan pitäisi olla Jerusalemin valerauhan profeetalliset sopijapuolet. Antikristus ja hänen kanssaan liitossa oleva Israelin edustaja, Hal Lindseyn mukaan Ilmestyskirjan toinen peto, väärä profeetta.

Gorba on jo siinä iässä, että näyttääkin pedolta ikä kun painaa ulkonäköä. Millä perusteella hänet kelpuutettaisiin mukaan Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan? Olen pitänyt mahdollisena, että Gorba tulee Neuvostoliiton jaloille perustettavan valtioliiton johtoon ja siinä asemassa on mukana.

Peres on vielä huomattavasti Gorbaa vanhempi, mutta hänet voidaan pitää Israelin johtajana kuolemaansa saakka. Näin ovat kaksi vanhaa miestä tukemassa ajatustani, että valerauha ylösottoineen on tultava hyvin pian eikä 35 vuoden kuluttua! HV

Takaisin "Maailmanloppu odotettavissa aivan kohta pian" -sivulle.