Jälleen maamme luotettavimmat ja luetuimmat sanomalehdet ovat eilen uutisoineet kammottavasta tapahtumasta, joka olisi voitu helposti välttää vain kieltämällä irstas rokki-musiikki kokonaan kuten Niilokin on tuhanteen kertaan sanonut, tai edes kieltäytymällä ottamasta sellaisia esiintyjiksi! Kuten alati pelkästään asiallisissa ja tärkeissä uutisissa pitäytyvä luotettava tietolähteeni Ilta-Sanomat kirjoittaa artikkelissaan
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen....2005&id=1082917, että rokki-pumppu nimeltään Turmion kätilöt, on esiintynyt lapsille, muuttaen koko tapahtuman hirvittäviksi sadomasokistisiksi orgioiksi! Jo tuon yhtyeen nimikin viittaa siihen mitä he soittamisellaan hakevat ja on selkeä syy asiaan puuttumiselle, mutta lapsiemme kimppuun käyminen on jo liikaa, jopa tällaiselle kaiken nähneelle vanhalle alttaripalvelijallekin!
"Bändi oli hurjan näköinen. Heidän naamansa oli maalattu ja alapää vilahteli jo alkuesityksessä. Viimeisen kappaleen lopulla vähäpukeista naista ruoskittiin ja sitten mies ja nainen harrastivat suuseksiä alaikäisten lasten katsellessa lavan edessä, kertoo paikalla ollut kuvaaja. "
Miten moista voi maassamme tapahtua??? Lapsemme herkkä kehitysvaiheessa oleva mieli turmellaan tällätavoin täydellisesti, ja päättäjät vain kohauttelevat hartioitaan. Poliisikaan ei tee mitään, nyt vain valmistellaan jotain "syyteharkintaa", kun USA:n kaltaisissa sivistysvaltioissa tuollaisten rokki-soittajien kaltaiset eläimet sentään heitettäisiin kahlittuina suoraan vankilaan! Totisesti elämme kammottavia lopun aikoja, ja meidän on syytä rukoilla ankarasti yötä päivää kunnes viranomaiset saavat kitkettyä rokkimusiikin siveettömän iljetyksen maastamme.