Hallituskriisien välttäminen
Kuten tiedämme, Suomeen valitaan nykyään hallitus eduskuntavaalien yhteydessä. Milloinkaan muulloin ei ole mitään syytä muodostaa uutta hallitusta. Se tarkoittaa aina hallituskriisiä. Nythän Vanhanen on sellaista aiheuttamassa.
Tähän ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu. Koska RKP on aina hallituksessa, on pääministeri syytä myöskin valita aina RKP:stä. Tällöin ei voi syntyä mitään hallituskriisiä. RKP:llä on aina varmat salkut hallituksessa, olipa vaalien tai gallupien tulos mitä tahansa. Eli, kun pääministeri on RKP:stä, ei hallituskriisiä voi koskaan syntyä. Pääministerin mahdollinen vaihdos tapahtuu hallitusta kaatamatta.
Valtioneuvosto voi aivan vapaasti käyttää tätä ideaani, kunhan avokätisestä palkkiosta minulle päästään sopimukseen. Vuosia yritysjohtajana toimineena olen toki pätevä sekä käytettävissä myös erilaisiin valtionhallinnon ja valtion laitosten johtajien tai hallituksien jäsenen virkoihin.