Ainoa Oikea Joulukalenteri, luukku 20: Joululahja konservatiiveille
Vihdoinkin Suomessa on nousemassa uusi nuorisosukupolvi, jolla on oikeansuuntainen asenne sekä ajatukset. Tämähän on kuin joululahja meille konservatiivisille oikeistoa kannattaville kristityille! 15-vuotiaat helsinkiläisnuoret ovat ilmoittaneet, että muiden suosiossa ei pysy, jos kannattaa esimerkiksi tällaisia aatteita:
- Viherpiiperrys
- Äärivasemmistolaisuus (ts. kommunismi ja sosialismi, vasemmistoliitto)
- Vähemmistöuskonnot (eli uskonto, jonka nimeä ei saa mainita, koska sen mainitseminen kaikissa asiallisissa yhteyksissä on käräjäoikeuden päätöksellä Suomessa laitonta)
- Homojen oikeudet
Lisäksi 9-luokkalaiset koululaiset kannattavat vakaasti kulutuksen lisäämistä. Sehän on kuin mannaa kapitalistin korville! Kun kulutus lisääntyy, myös talous ja teollisuus elpyvät, lama loppuu, ja suurtyöttömyys ainakin hieman helpottaa. (Tietysti on tässä kohtaa aina mainittava myös maassamme oleva huutava, hirvittävä työvoimapula, sekä siihen luonnollisena ratkaisuna maahanmuuttajat, jotka rikastuttavat kulttuuriamme ja ovat voimavara.)
Teinien mielestä jokaisella nimittäin pitää olla uusimman muodin mukaiset vaatteet. Mitkään torilta ostetut rytkyt tai käytetyt vaatteet eivät missään nimessä kelpaa. Uusia vaatteita tarvitaan siis usein ja niihin käytetään runsaasti rahaa. Jokainen muotivaate tietää sitä, että halvan työvoiman maassa ompelimossa työskentelevä lapsi saa jälleen hiukan lisää leipää suuhunsa! Ja se on vasta tuotantoketjun ensimmäinen ja edullisin linkki, joten muotivaatteet edistävät koko maailman taloutta.
On kuunneltava musiikkia, joka löytyy uusimmilta top 10 -listoilta. Tämä on hyvin positiivista, että nuoret ostavat uutta musiikkia. Muutenhan heitä olisi syytä epäillä piratismista. Top 10 -listoilla oleva musiikki on kuitenkin tehokkaasti kopiosuojattua ja sen levittely internetissä on levy-yhtiöiden toimesta tehty mahdottomaksi, eli tässäkin nuorten asenne edistää musiikkiteollisuutta.
Epäsuosioon johtavat myös epäilyttävät harrastukset. Nuorten asenne on siis vihdoinkin kääntymässä pois vapaasta kasvatuksesta ja hippeydestä. Esimerkiksi poikien baletti, larppaus ja irlantilaistanssi ovat nuorten mielistä epäilyttävää touhua. Asenne homoja, huumeiden käyttöä ja saatananpalvontaa kohtaan on siis jyrkän kielteinen!
Jospa tämä sitten kuitenkin tästä! Eli ehkäpä vielä kerran näemme maassa nuorison, joka ei ole aivan huono. Toki se on aina huonompi kuin vanhoina hyvinä aikoina – mutta sehän on kreationismin mukaisen rappeutumisteorian mukaan aivan luonnollista, joskaan ei hyväksyttävää.