Ainoa Oikea Joulukalenteri, luukku 8: Pienet tontut tuhosivat Niinistön presidenttihaaveet
Taas ovat nuo pienet tontut havainneet ja muistiin merkinneet jotain, joka tällä kertaa romutti Sauli Niinistön haaveet päästä Suomen tasavallan presidentiksi lopullisesti!
Nimittäin, Niinistön vaimo Jenni Haukio joi kahvia Linnan juhlissa niin, että lusikka oli kupissa. Tämä on kaikkien aikojen pahin etikettivirhe Linnan juhlissa kautta aikojen. Kukaan rehellinen suomalainen ei enää ikinä voi äänestää presidenttiehdokasta, jonka vaimo tekee tällaisia hirvittäviä erehdyksiä.
Ja avioero ei tule kyseeseen – kukapa nyt eronnutta miestä äänestäisi presidentiksi. Eikä se poistaisi nykyisen vaimon tekemää ratkaisevaa virhettä. Olisihan aviomiehen pitänyt ymmärtää estää tämä katastrofi ja kouluttaa vaimo. Mitä sotiemme veteraanitkin nyt ajattelevat? Tätäkö varten he taistelivat hirvittävissä oloissa vuosien ajan, voittaen Puna-armeijan?
Sen sijaan Paavo Väyrynen on yhä vahvemmilla Jumalkeisari Väyryhiton virkaan. Pohjanrantaan Keminmaalle aletaan tammikuun alusta pystyttämään ihan omaa paanukirkkoa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryselle. Se ei valitettavasti siis ehdi tämän vuoden joulumessua varten valmiiksi.