Markus Jansson -testi

Se on taas vaalien aika eli Markus Jansson -testin aika! Koska Markus Jansson ei ole ehdokkaana täällä Jyväskylässä, suoritamme Markus Jansson -testin. Testi suoritetaan näin: katsotaan vaalikoneesta Markus Janssonin vastaukset ja lyödään ne samaan vaalikoneeseen siten, että vaalipiirinä on Jyväskylä. Näin saamme selville Jyväskylän Markus Janssonin, jota Markus Janssonin kannattajat voivat kannatuksen vuoksi sitten täällä kannattaa, jos haluavat. Uudessakaupungissakin odotetaan Markus Janssonille jopa kaksinumeroista ääniryöppyä!

Valitettavasti kunnallisvaalikoneissa eri kysymykset ovat eri kunnissa jonkin verran erilaiset, joten tällä kertaa Markus Jansson -testiä ei voi tehdä täysin ilman virhemarginaalia. YLE:n vaalikone on suorastaan käyttökelvoton käsittämättömine aivopieruineen, kuten “Vastuuta työllistämisestä on siirrettävä nykyistä enemmän kolmannelle sektorille.” Eihän tuo edes tarkoita yhtään mitään!

MTV3:n vaalikoneen mukaan Jyväskylän Markus Janssonien top ten on:

Sij. Ehdokas Puolue Osama%

1. Pasi Matilainen Kansallinen Kokoomus 76.19 %

2. Jani Korhonen Liberaalit 75.70 %

3. Kari Saarinen Kansallinen Kokoomus 75.23 %

4. Antti Vesala Kansallinen Kokoomus 74.99 %

5. Jorma Luotio Vihreä liitto 74.25 %

6. Janne Warén Vihreä liitto 73.37 %

7. Pirjo Maukonen Kansallinen Kokoomus 73.17 %

8. Teppo Torppa Vihreä liitto 72.84 %

9. Aki Miettinen Suomen Keskusta 72.34 %

10. Terhi Inna Kansallinen Kokoomus 72.06 %

Vihreitä Markus Janssoneita on Jyväskylässä eniten heti Kokoomuksen, Janssonin nykyisen puolueen, jälkeen. Löytyy Markuksesta siis vihreäkin puoli! Jyväskyläläinen liberaalikin sieltä löytyy heti kakkossijalta, mutta heidät Jansson kysyttäessä viime vaalien yhteydessä ankarasti tuomitsi, eli häntä ei ainakaan Janssonia kannattavien pidä äänestää!

Onkohan IRC:n vaalikoneessa bugi vai miksi Markus Jansson on samaa mieltä siitä, että hänen kunnassaan on liian vähän maksuttomia liikuntatiloja?!! Miksi liikuntatiloja pitäisi maksaa verovaroista, sehän lyö kasvoihin kaikkia libertarismin periaatteita! Täytynee siis vain olettaa, että irkin vaalikoneessa on jotain vikaa. Tässä top tenissä on siis pari prosenttia virhemarginaalia.

Sija Ehdokas Puolue Kunta Sopivuus

1. Antti Vesala Kok. Jyväskylä 79 %

2. Kai Vaaralahti PS Jyväskylä 72 %

3. Erno Hytönen Kok. Jyväskylä 70 %

4. Eero Paananen PS Jyväskylä 68 %

5. Sofia Valta Kok. Jyväskylä 68 %

6. Ilídio Monteiro Flores SKP Jyväskylä 65 %

7. Juuso Marttila Vihr. Jyväskylä 65 %

8. Kirsi Alastalo Vihr. Jyväskylä 63 %

9. Hannamari Mecklin Kok. Jyväskylä 61 %

10. Jarmo Ritanen Vas. Jyväskylä 61 %

IRC-vaalikoneen Markus Jansson -testin myötä Perussuomalaiset rynnivät lähes kärkeen, kun taas MTV3:n vaalikoneen mukaan kukaan heistä ei sopinut lainkaan Jyväskylän Markus Janssoniksi. Vihreät ovat odotetusti myös mukana, ja nyt kommunistit ja vasemmistolaisetkin pääsevät listalle.

Markus Janssonin kannattajilla siis riittää pohdittavaa.

8 Responses to “Markus Jansson -testi”

  1. Jere Says:

    Miksi et itse asetu ehdolle?

  2. Niilo Paasivirta Says:

    Minun täytyy kaikkein merkittävimpänä yhteiskunnallisena mielipidevaikuttajana olla kaikkien puoluerajojen yläpuolella, ja kunnallis- ja eduskuntavaalit ovat lähinnä puolue- eivätkä henkilövaaleja. Yksikään puolue ei muutenkaan ole osannut esittää riittäviä perusteita sille, miksi juuri sen pitäisi sallia liittyä minuun.

    Näistä syistä asetun luultavasti jatkossa ehdokkaaksi vain Suomen ja EU:n presidentinvaaleissa.

  3. Markus Jansson Says:

    Olin vahingossa vastannut IRC-Gallerian vaalikoneeseen todellakin, että maksuttomia liikuntatiloja on liian vähän. Korjasin erheeni. :)

    IRC-Gallerian vaalikone on muuten aivan paska. Vaihtoehdot ovat suurinpiirtein “pitääkö korottaa veroja vaiko laittaa vanhukset kadulle” tyylisiä. No…

  4. Panu Says:

    Niinpä. Totta kai myös sellainen vaihtoehto pitäisi ottaa mukaan, jossa korotetaan veroja, jotta voidaan palkata enemmän vanhustenkadulleheittäjiä.

  5. Niilo Paasivirta Says:

    Eikös se oikea ratkaisu ole jotenkin niin, että ei makseta mitään veroja, tosin ei sitten eläkkeitäkään, ja jos niillä vanhuksilla ei ole rahaa maksaa hoitoa, niin pihalle vaan. Näin ainakin Puerto Janssonissa.

  6. Antti-Juhani Kaijanaho Says:

    Pasi Matilainen on liberaali, ei kokoomuslainen vaikka kokoomuksen listalla onkin.

  7. Aki Miettinen Says:

    Mää oon niin onnellinen, että pääsin Markus Jansson-testissä TOP10-listalle.

    Meinaa parku päästä, auvosta!

Leave a Reply


Bad Behavior has blocked 11 access attempts in the last 7 days.