Vanhoja joulunalusperinteitä osa 74

Tulipas tuossa paistettua taatelikaakku. Nykynuorisopa ei taida tietääkään, että taatelikaakkua oli ennen vanhaan tapana tehdä juurikin joulun alla. Ja se oli ainoa kerta koko vuonna kun sitä tehtiin. Taatelit olivat hyvin kalliita ja niitä oli saatavissa ainoastaan tiettynä aikana taatelikaakkua varten sopivan kokoisina paketteina. Tämän takia kaupoissakin on vielä nytkin taatelipaketteja pinossa hyllyillä juuri näihin aikoihin.

Ennen vanhaan ei myöskään syöty kaakkua harva se päivä, kuten nykyinen nuoriso silmittömässä ahneudessaan tekee. Ehei, kaakku kuului vain suurimpien juhlien herkkuihin; lähinnä sellaista ihmettä sai häissä, ehkä hautajaisissa, joskus jopa syntymäpäivänä!

Sellaista se elämä oli yli tuhat vuotta sitten eli 1900-luvun puolivälin tienoilla.

Tässä taatelikaakun nykyaikaan sovellettu, ylellinen resepti. Silloin aikoinaan ei pröystäilty esimerkiksi kahdella paketilla taateleita saati noin suurella voiannoksella.

  • 2 pakettia (à 250 g) kivettömiä taateleita
  • 3 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • 200 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3½ dl vehnäjauhoja

Keitä vesi, sokeri ja paloitellut taatelit soseeksi.

Anna seoksen vähän jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 °C.

Lisää joukkoon pehmeä voi ja kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita jauhoihin sooda, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos kakkutaikinaan.

Paista voidellussa jauhotetussa rengasvuoassa 175 °C lämmössä noin yksi tunti.

Senlainenkin myönnytys voidaan nykyajalle tehdä, että paistetaan taatelikaakku kevyesti voilla (ei öljyllä!) voidellussa silikonivuoassa. Silloin kaakun pintaa ja makua eivät turmele epämiellyttävät korppujauhot tai muut murut.

Onneksi meillä näyttää nyt vihdoin olevan ”voipula” (ts. Valio haluaa tuplata voin hinnan, ”pula” on tarkoituksella suunniteltu), joten ehkäpä nuorisokin pääsee vihdoin kokemaan pienen hitusen verran pula-aikaa.

Leave a Reply


Bad Behavior has blocked 44 access attempts in the last 7 days.