Archive for the 'Politiikka' Category
tiistai, syyskuu 7th, 2010
Olen aidosti sitä mieltä, että vanhoissa puolueissa on käytetty vähäistä harkintakykyä. Rempallaan ovat kyllä niin sisä- kuin ulkopolitiikatkin, ja meillä on krooninen kestävyysvaje. Niinpä maakuntien satraapit jo hinaavat jalasmökkejään sopiviin vaalipiireihin ja kilvan syyttelevät mediapeliä. Sallittakoon ennustaminen, vaikka se onkin vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Keskustan kanta Perussuomalaisten tulevaan veret seisauttavaan vaalivoittoon on tarkoitushakuinen. Perussuomalaisten on [...]
Posted in Ajankohtaista, Politiikka | No Comments »
keskiviikko, elokuu 18th, 2010
Ensin hirvittävä katastrofi iski suoraan suomalaisen perinteen sydämen ytimeen, kun saunakisa päättyi kammottaviin näkymiin, jotka vielä epäisänmaalliset tahot lähettivät nopeasti internetiin koko maailman kauhisteltaviksi. Jo silloin sanottiin, että Suomen maine on nyt turmeltunut. Mutta tämä viimeisin katastrofi on jo enemmän, kuin mitä kamelin selän voi edes pahimmissa painajaisissaankaan kuvitella kestävän! Nyt nimittäin Newsweekin maavertailun numerolistassa [...]
Posted in Internet, Kulttuurin rikastuttaminen, Maailmanloppu, Maanpuolustus, Politiikka, Suomalaisuus, Voimavara | No Comments »
perjantai, heinäkuu 16th, 2010
Uutisessaan “Kyberpunkin kuningatar tieteisfiktiotapahtumaan Jyväskylään” Helsingin sanomat on törkeän piittaamattomasti jättänyt noudattamatta kaikkia journalistisia hyviä tapoja olematta ilmoittamatta, kuka rahoittaa Finncon-tapahtuman ja kuinka pohjattoman paljon siihen on veronmaksajien kalliita rahoja hukattu! Miksi Helsingin sanomien toimittajat haluavat piilottaa tärkeää faktatietoa, joka kiinnostaa jokaista veronmaksajaa? Onko tässä kyseessä se sama eliitin arvoliberalismi, jonka toimesta Pride-provokaatiokin yllytti väkivaltaisuuksiin? [...]
Posted in Ajankohtaista, Kulttuurin rikastuttaminen, Politiikka | 1 Comment »
torstai, heinäkuu 8th, 2010
Kuten jokainen rasismia, lapsipornoa, laittomia aseita ja mediatiedostojen laitonta kopiointia vastustava rehellinen mies jo arvasikin, Linnanmäen joukkotappeluun löytyi taas jälleen kerran syyllinen suomalaisesta kulttuurista. Kyllä totta tosiaan on jo selvä, että meidän kulttuurimme on köyhä ja huono ja että sitä on rikastutettava jatkossakin maahanmuuttajilla. Ylikomisario Tuomo Lotta kuvasi joukkotappelua Ilta-Sanomille näin: “Kävi kuin Aku Ankassa. [...]
Posted in Kulttuurin rikastuttaminen, Politiikka, Rasismi | No Comments »
perjantai, toukokuu 21st, 2010
“Kun valmiuslakeja ruvettiin touhuamaan 60- ja 70-luvulla, muistoissa oli, että Hitler tuli valtaan laillisin menoin, kun yhdessä poikkeuslaissa oli menettely, jota hän käytti hyväksi”, Kansanedustaja Jacob Söderman (sd) sanoi torstai-iltana eduskunnassa. Onneksi hallituspuolueen edustajat olivat välittömästi tarkentamassa, että heitä ei tule sotkea natseihin. Hyvä, että se tuli oikaistua, muutenhan joku olisi varmasti Södermanin lausunnon perusteella [...]
Posted in Ajankohtaista, Politiikka | No Comments »
perjantai, huhtikuu 2nd, 2010
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi torstaina Helsingissä, että meillä on sellainen työvoimapula, että moista ei ole koko maailman historiassa ennen nähty. Ajatelkaapa, jopa Suomen tavallinen rahvaskin on niin järkyttynyt tästä järkyttävästä työvoimapulasta, että Työ- ja elinkeinoministeriön helmikuun 2010 työllisyyskatsauksen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa harhailee 287 100 työtöntä työnhakijaa, jotka ovat niin järkyttyneitä, etteivät edes löydä [...]
Posted in Ajankohtaista, Kulttuurin rikastuttaminen, Politiikka, Työvoimapula, Voimavara | No Comments »
maanantai, maaliskuu 29th, 2010
Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Eero Tikka toteaa, että saimaannorppa voisi olla kannattavaa tappaa sukupuuttoon. Sama koskee hänen mukaansa kaikkia marginaalilajeja, eli käytännössä pääosin isoja nisäkkäitä. Ei luonto siitä pahemmin kärsisi jos norppa katoaisi Saimaasta, Tikka kirjoittaa blogissaan. Hyvä idea, mutta saimaannorpan suojeluun kuluu kuitenkin suhteellisen vähän rahaa. Kun kerran voidaan tappaa isoja nisäkkäitä, niin [...]
Posted in Ajankohtaista, Politiikka | 1 Comment »
maanantai, maaliskuu 1st, 2010
Niinpä niin. Mitäs minä sanoin! Olen jo vuosikymmenet varoittanut saatananpalvonnan räjähtämisestä hirvittävällä voimalla käsiin ja sen kammottavista seurauksista. Mutta eiväthän nämä meidän päättäjät koskaan perehdy yhtään mihinkään asiaan, vaikka maamme parhaat asiantuntijat heille niistä selkokielellä kertovat. Ahvenanmaalaiset 16-17 -vuotiaat saatananpalvojatytöt ajoivat linja-autolla kirkolle ja yrittivät polttaa sen käyttäen polttopulloja. He olivat suunnitelleen teon etukäteen huolellisesti [...]
Posted in Ajankohtaista, Anime ja manga, Nuoriso, Politiikka, Saatananpalvonta | 1 Comment »
tiistai, joulukuu 29th, 2009
Kuten tiedämme, Suomeen valitaan nykyään hallitus eduskuntavaalien yhteydessä. Milloinkaan muulloin ei ole mitään syytä muodostaa uutta hallitusta. Se tarkoittaa aina hallituskriisiä. Nythän Vanhanen on sellaista aiheuttamassa. Tähän ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu. Koska RKP on aina hallituksessa, on pääministeri syytä myöskin valita aina RKP:stä. Tällöin ei voi syntyä mitään hallituskriisiä. RKP:llä on aina varmat salkut [...]
Posted in Politiikka | No Comments »
keskiviikko, joulukuu 9th, 2009
Taas ovat nuo pienet tontut havainneet ja muistiin merkinneet jotain, joka tällä kertaa romutti Sauli Niinistön haaveet päästä Suomen tasavallan presidentiksi lopullisesti! Nimittäin, Niinistön vaimo Jenni Haukio joi kahvia Linnan juhlissa niin, että lusikka oli kupissa. Tämä on kaikkien aikojen pahin etikettivirhe Linnan juhlissa kautta aikojen. Kukaan rehellinen suomalainen ei enää ikinä voi äänestää presidenttiehdokasta, [...]
Posted in Ainoa Oikea Joulukalenteri, Ajankohtaista, Politiikka | No Comments »