Archive for the 'Matkailu' Category

Junaliikenne vaikeuksissa

sunnuntai, maaliskuu 14th, 2010

Junaliikenne on kohta vaikeuksissa kelirikon takia. No, eiköhän tilanne kohta helpota. Eihän meillä junaliikenne ole vaikeuksissa kuin vain silloin, jos on talvi, kevät, kesä tai syksy. Koskaan muulloin ei ole mitään vaikeuksia!

Ainoa Oikea Joulukalenteri, luukku 5: Tärkeä kysymys

lauantai, joulukuu 5th, 2009

Yhdysvallat lähettää Afganistaniin 30000 sotilasta lisää. NATO-maat lähettävät myös 7000 sotilasta. Suomi yrittää myös saada oman alueen hoideltavakseen, ja Suomen armeija paikalla kasvaisi 120:stä peräti 135:een. Määrä voi kuulostaa pieneltä, mutta kun muistamme, että yksikin suomalainen vastaa kymmentä talibania, niin oikeastaan meillä on sitten 13500 miestä siellä jossain! Mutta tärkeä kysymyshän on, että tietävätkö he, […]

Aijaa-ykkösluokka

lauantai, elokuu 15th, 2009

Tuonne kauas Suomen laitamille lähtiessä ostin luonnollisesti lipun junan 1. luokkaan – kun matka tällä ”Valtion” yksityistetyllä rautatiellä kuitenkin maksaa suunnilleen saman verran kuin lentolippu (mikäli sen tilaisi puoli vuotta aiemmin ja tulisi lentokentälle ainakin 2 tuntia ennen lähtöä kopeloitavaksi ja tutkittavaksi), niin samahan tuo. Ja luonnollisesti jälleen kerran 1. luokkaan tuli Aijaa-ykkösluokan matkustaja. Tämä […]

Matka metrossa

keskiviikko, elokuu 12th, 2009

Olin tuossa hiljattain käymässä maamme äärilaidoilla, eli Helsingissä, tuossa syrjäisessä Viaporin kylkiäiseksi perustetussa pittoreskissa rantakylässä. Matkustin kaupungissa pari etappia myöskin käyttäen metroa. Eräässä vaiheessa ajattelin säästää hieman aikaa ja hurauttaa maanalaisella Rautatientorilta Kamppiin, jonne päin minulla oli asiaa. No, menin Rautatientorin metron liukuportaat alas. Alhaalla odotti pieni yllätys: ainakin tusina lipuntarkastajaa seisoi ringissä piirittäen portaiden […]


Bad Behavior has blocked 84 access attempts in the last 7 days.