Archive for the 'Ajankohtaista' Category

Jalankulkijoiden röyhkeys yhä vain lisääntyy!

torstai, syyskuu 9th, 2010

Tänään olimme pakotettuja lukemaan surullisen uutisen: Suojatiellä kulkenut mies jäi auton alle Helsingissä torstaiaamuna. – Epäillään, että hän käveli punaisia päin, päivystävä komisario kertoo. Miehellä ei ole hengenvaaraa. Mutta eikö näille holtittomille jalankulkijoille nyt millään ilveellä saada minkäänlaista kuria!? Jalankulkijoiden pitäisi jo ymmärtää, että me autoilijat olemme pääsääntöisesti tuottavassa työssä käyviä, tärkeitä ihmisiä. Jalankulkijat ovat [...]

Eduskuntavaaleista 2011

tiistai, syyskuu 7th, 2010

Olen aidosti sitä mieltä, että vanhoissa puolueissa on käytetty vähäistä harkintakykyä. Rempallaan ovat kyllä niin sisä- kuin ulkopolitiikatkin, ja meillä on krooninen kestävyysvaje. Niinpä maakuntien satraapit jo hinaavat jalasmökkejään sopiviin vaalipiireihin ja kilvan syyttelevät mediapeliä. Sallittakoon ennustaminen, vaikka se onkin vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Keskustan kanta Perussuomalaisten tulevaan veret seisauttavaan vaalivoittoon on tarkoitushakuinen. Perussuomalaisten on [...]

Tiedelehti lähti huumeiden suosijaksi!

maanantai, syyskuu 6th, 2010

Ennen niin arvostettu tiedelehti “Tiede 2000″ lähti nyt lopullisesti pois tieteen tieltä lavealle, rikollisille teille! Johan tämä oli tietysti tavallaan odotettavissakin, koska lehti on ollut tunnettu myös evolutionismista ja ateismista. http://www.tiede.fi/uutiset/3996/kannabis_tuskin_portti_muihin_huumeisiin Tiede-lehti julistaa hartaana kannabiksen autuutta ja sitä, että se muka ei olisikaan portti koviin huumeisiin ja kannattaa kannabiksen laillistamista. Faktat kuitenkin ovat ne, että [...]

Mitäs minä sanoin!

torstai, elokuu 19th, 2010

Niin, onhan se nyt helppo sanoa, mutta täytyy sanoa se, että “mitäs minä sanoin”! Minähän varoitin sikainfluenssarokotteesta. Ja nyt on jo mm. yli kymmenen narkolepsiatapausta, joiden ilmaantuminen on täysin kiistatta selvästi yhteydessä rokotukseen. Tuossa hyödyttömässä rokotteessa oli mm. tiomersaalia, joka on puoliksi elohopeaa – sitä on 10 kertaa turvallisen kerta-altistuksen verran, formaldehydiä, skvaleenia, erittäin myrkyllistä [...]

Finncon olikin revitty veronmaksajien selkänahasta!

perjantai, heinäkuu 16th, 2010

Uutisessaan “Kyberpunkin kuningatar tieteisfiktiotapahtumaan Jyväskylään” Helsingin sanomat on törkeän piittaamattomasti jättänyt noudattamatta kaikkia journalistisia hyviä tapoja olematta ilmoittamatta, kuka rahoittaa Finncon-tapahtuman ja kuinka pohjattoman paljon siihen on veronmaksajien kalliita rahoja hukattu! Miksi Helsingin sanomien toimittajat haluavat piilottaa tärkeää faktatietoa, joka kiinnostaa jokaista veronmaksajaa? Onko tässä kyseessä se sama eliitin arvoliberalismi, jonka toimesta Pride-provokaatiokin yllytti väkivaltaisuuksiin? [...]

Lieventäviä asianhaaroja

perjantai, heinäkuu 9th, 2010

Kaupunginvaltuutettu Asko Maanselkä (kd) muistuttaa, että pride-paraati on provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Laki on siis tältä osin pahasti puutteellinen. Toivottavasti eduskunta, kristillisdemokraatit etunenässä, puuttuvat kiireellisesti tähän asiaan. Pride-kulkueessa marssineet provokaattorit tulisi siis tuomita pahoinpitelystä, mutta lieventävien asianhaarojen vallitsessa. Mukana olleita alaikäisiä ei valitettavasti saada tuomiolle, heidät täytyy jättää sosiaaliviranomaisten huostaan. Muitakaan ei käytännössä voida tuomita, [...]

Oikea Suomalainen Juhannus

perjantai, kesäkuu 25th, 2010

Nuorisomme ei ehkä välttämättä enää tunne kaikkia hyviä perinteitämme. Meidän varttuneimpien on siis syytä kirkastaa nuorisolle, millainen on Oikea, perinteinen juhannusjuhla. Ensinnäkin pitää olla LIHAA! Veristä, raa’asti kidutettua, hormooneilla ja antibiooteilla pumpattua halpaa ulkomaista sikaa ja nautaa! Lisäksi tarvitaan makkaraa, eli sisäelimiä, nahkaa, kivespusseja yms. jauhettuna ja RUNSAAN laardin ja ihran sekä jauhojen ja reippaan [...]

Karhu hyökkäsi nuorisotalon pihalle!

keskiviikko, kesäkuu 16th, 2010

Joutsassa Rutalahden nuorisoseurantalon takapihalle hyökkäsi karhu varhain maanantaiaamuna. Takapihalta on vain 20-30 metrin matka lähimpiin taloihin. Eikö näitä verenhimoisia petoja saada kuriin! Täytyykö tosiaan jonkun lapsen joutua karhun suuhun, ennen kuin nämä ihmisiä vaanivat hirviöt saadaan ammuttua? Lisäksi lammastarhureita on varoitettu, että “pitäisi laskea lampaat joka päivä”. Eipä paljon lohduta. Ehkä joskus viime vuosituhannella oli [...]

Alempirotuinen rahvas uhkailee taas suomenruotsalaisia!

maanantai, kesäkuu 14th, 2010

RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa esitetyistä vastenmielisen iljettävästä suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin. Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tästä “syntyisi säästöjä”. Nythän on kuitenkin muistettava, että suomenruotsalaiset ovat rikkaita ja maksavat huomattavasti paljon enemmän veroja kuin mongolit. Tuollainen alarotuisen rahvaan sekoittaminen kouluissa hienomman, [...]

Lapset pelastuivat wiccalaisuuden kurimukselta!

tiistai, kesäkuu 8th, 2010

Joku sentään vielä tässäkin maassa joskus epähuomiossa ohimennen vähän ajattelee lapsiakin! Suomessa aiottiin julkaista suomeksi Cate Tiernanin “Sweep” -niminen kirjasarja, joka olisi esittänyt wiccalaisuuden positiivisessa valossa, mikä puolestaan olisi voinut houkutella lapsia wiccalaisuuden kurimukseen. Lisäksi kirjasarjassa 16-vuotiaat lapset harrastavat orgioihin johtamaa alastonuintia, useat heistä horjuvat jatkuvassa huumepöllyssä, ja tupakkaa ja alkoholia käytetään runsaasti. Totisesti, jo [...]


Bad Behavior has blocked 23 access attempts in the last 7 days.